31.12.2012

LIMEJUUSTOKAKKU

Uudeksi vuodeksi valmistin Iloleipurin ohjeella Limejuusto-hyytelökakun. Vaikutti aluksi monimutkaiselta valmistettavalta, mutta loppujen lopuksi ei niin työläs ollutkaan!

Pohja:
2 dl Digestive- tai kaurakeksimurua (laitoin lähes 3 dl)
50 g sulatettua voita (laitoin n.75 g)

Täyte:
5         liivatetta
1/2 dl  limemehua
400 g  tuorejuustoa ( 200 g maustamatonta ja 200 g appelsiinituorejuustoa)
5 dl     kermaa
2 dl     sokeria
2tl       vaniljasokeria
 3        kananmunanvalkuaista

 Kiille:
2½      liivatetta
1½dl   limemehua
3         limen raastettu kuori
1-2rkl  sokeria
6 tippaa vihreää karamelliväriä

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin.
Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Levitä seos liikoja painelematta vuokaan.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja vatkaa tuorejuustot sekaan.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Kiehauta limemehu ja liuota liivatteet siihen. Kaada hiukan jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kerma-juustoseokseen.Sekoita hyvin, ettei jää kokkareiseksi.
Nostele valkuaisvaahto varovasti käännellen joukkoon.

Kaada seos pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.

Valmista kiille. Kiehauta tilkka limemehua ja sokeri ja liuota liotetut, hyvin puristellut liivatteet siihen.
Lisää loppu limemehu, limen raastetut kuoret ja karamelliväri. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hiukan.
Levitä varovasti kakun päälle. Anna hyytyä viileässä.

Koristele haluamallasi tavalla, vaikkapa sitruunamelissalla ja limeviipaleilla. (Koristelin saatavillaolleilla valkosuklaarouheella ja kultarakeilla!)



23.12.2012

Jouluruokia 2

IMELLETTY PERUNALAATIKKO (Arla Keittiön ohje)

1 kg jauhoisia perunoita

0,5 dl vehnäjauhoja
50 gr voita sulatettuna
4-5 dl täysmaitoa
1,5 tl suolaa
2 rkl siirappia
0,5 tl muskottipähkinää

Keitä perunat kuorineen, kuori lämpiminä ja soseuta.Kun on jäähtynyt kädenlämpöiseksi lisää vehnäjauhot ja laita astia peitettynä lämpimään paikkaan imeltymään n.5 tunniksi. Laitoin takkauunini päälle ja jätin koko yöksi siihen.
Imeltymisen aikana voi sekoittaa jonkin kerran. Kun seos imeltyy sen väri muuttuu ruskeahkoksi ja se löystyy.
Aamulla lisäsin kaikki muut aineet-siirapinkin, vaikka sanottiin, että jos ei ole muuten imeltynyt, niin lisätään siirappi siinä tapauksessa.
Seos kaadetaan voideltuihin uunivuokiin, joihin kannattaa jättää kuohumisvara. (Minun laatikkoni ei juuri kuohunut?)

Paista 150 asteessa 2-3 tuntia. Paistoin n.2,5 tuntia ja tulos kauniin ruskea!

Valmiit laatikot



ROSOLLI

etikkapunajuurta kuutioina
keitettyä porkkanaa kuutioina
suola/maustekurkkua kuutioina
omenaa/keitettyä perunaa kuutioina (en laita koskaan perunaa)
sipulihakkelusta

kastike: sekoitan kermaviiliin(tai kermaan)etikkaa, sokeria ja sinappia ja tilkan punajuuren lientä väriksi ja tarjoan sen erillisenä

Rosolli ilman kastiketta


ITALIANSALAATTI

Keitettyä tummaa spagettia lyhyinä pätkinä
Säilöttyjä herneitä
Omenakuutioita
Maustekurkkukuutioita
Vähän keitettyä porkkanaa kuutioina
Kinkkusuikaleita/kuutioita

kastike:
kermaa,etikkaa, sokeria, sinappia,ripaus pippuria myllystä
Kastike saa olla todella vahvan kirpeän-.makeaa, koska mm.spagetti "vetäisee"makua itseensä ja kastike kannattaa sekoittaa heti salaatin joukkoon, että maut ehtivät tasaantua.


Italiansalaatti+kastike
Sitten vaan salaatit kauniisiin tarjoiluastioihin Joulupöytään!

22.12.2012

Jouluruokia 1

Lanttulaatikko:

1 kg lanttusurvosta
2 dl ruokakermaa(laitoin kunnon kermaa!)
2 dl korppujauhoa
100 g voita(sulatettuna)
1dl siirappia
0,5 tl muskottia
0,5 tl valkopippuria
1 tl suolaa
1 kananmuna

Keitin ja soseutin lantut itse ja jätin sen keitinveden tilkakin mukaan, mikä oli enää jäljellä.
Korppujauhojen annoin turvota hiukan kermassa ja sen jälkeen sekoitin kaikki aineet lanttusurvoksen sekaan, tarkistin maut(pikkuisen enemmän mausteita!) ja seos pariin vuokaan, joiden pinnalle hieman korppujauhoa. Pinnan voi kuvioida haarukalla tai lusikalla ja muutamia voinokareita vielä pinnalle ja paistumaan 175 asteen uuniin n.1,5 tunniksi.

Ei ole laihduttajan versio, mutta omasta mielestäni oli todella hyvää!

Uuniin lähdössä

Uunista otettuna




Hirvipaisti(Karjalanpaisti)

Sain veljeltä hirvenpaistia(vasaa näytti lukevan vacuumin päällä) ja kyselin veljen vaimolta paistin valmistusohjetta, koska hänen paistinsa ovat aina niin herkullisia!
Itsekin olen toki valmistanut Karjalanpaistia, mutta ei se vaan naudanpaistista ja rasvattomasta kinkusta niin hyvää tule.

hirvenpaistia (tai naudanpaistia/lapaa)
porsaan kylkiviipaleita
suolaa
kokonaisia maustepippureita
laakerinlehtiä
sipulia
(tilkka vettä, jota veljeni vaimo ei laita, mutta minulla oli sen verran vähemmän rasvaista possua,ettei lientä olis muodostunut juuri ollenkaan)

Paloittelin hirvenlihan reiluiksi paloiksi ja laitoin uunivuokaan kerroksittain mausteiden kanssa. Possun kylkiviipaleita hieman pienentelin ja lisäsin ne päälimmäiseksi ja niidenkin päälle ripaus suolaa.

Aluksi uunin lämpötila vähäksi aikaa 225 asteeseen ja kun pinta sai vähän väriä pienensin lämmön 150-175 asteeseen.
N.1,5 tunnin paistumisen jälkeen kääntelin lihoja ja lisäsin sen vesitilkkasen ja kansi päälle ja nyt vain pitää kokeilla kypsymistä silloin tällöin.
Jotkut ruskistavat lihat paistinpannulla ennen uunivuokaan laittoa, mutta ei ole välttämätöntä, jos laittaa uunin ensin vähän kuumemmalle.

Tämäkään ei ole laihduttajan ruokaa, mutta vähemmälläkin rasvalla toki saa Karjalanpaistin aikaan!





Joulun viettoa maalaistalossa 50-luvulla

Näin vanhempana, kun jouluissa ei ole enää sitä samaa lapsuusajan taikaa,  tulee usein muisteltua  lapsuuden ja nuoruuden jouluja.
Lapsuuskotimme oli vanha, suuri maalaistalo, jossa silloin asui enemmänkin väkeä! Oman perheemme lisäksi isän perheetön veli, setämme ja kaksi tätiä, isän siskoja sekä vielä isän sodassa kaatuneen veljen leski poikansa kanssa. Lisäksi oli "renkejä ja piikoja", jotka menivät juhlapyhiksi omiin koteihinsa.
Erityisen rikkaaksi lasten kannalta elämän teki juuri tämä väen paljous; jollakulla oli aina aikaa meille lapsille, kahdelle valjelleni ja minulle.
Hyvissä ajoin ennen joulua meitä aloitettiin "pelotella"olemaan kilttejä, kun joku tädeistäni kuljeskeli piemeän tultua pihalla ja kurkkaili ikkunoista tallilyhdyn kanssa. Meille tietenkin uskoteltiin tonttujen olevan liikkeellä.

Iltaisin ruuan jälkeen meillä oli tapana kokoontua pimeässä tätini makuuhuoneeseen iltatarinan/sadunkerrontatuokioon. Tädit itse keksivät nuo jutut ja on harmi, ettei ollut välineitä, joilla olisi voinut tallentaa ne lasten mielikuvitusta kiehtovat kertomukset! Joulua ennen niihin liittyi vahvasti tonttujen liikkumiset ja joulupukin liikkeellelähtö Korvatunturilta.

Koska elettiin 50-lukua, niin joulut olivat hyvin erilaisia nykyisiiin verrattuna. Nykyään syödään arkenakin "hienommin"kuin silloin jouluna!  Mutta silloin ne jouluruuat maistuivat varmasti paremmilta kuin nyt, koska niissä oli niin suuri ero tavalliseen arkiruokaan.

Yksi tädeistäni oli talon leipoja ja vanhemman veljeni kanssa erityisesti odotettiin, että hän aloittaisi joululeivonnan!! Siihen oli ihan tietty syy!! Yleensä häneltä paloi isossa tuvan leivinuunissa ensimmäinen pellillinen pikkuleipiä ja ne me saimme syödä. Uuni oli varmasti tulikuuma, koska siitä piti riittää lämmintä vuorokaudeksi suuren suureen tupaan ja koska ei ollut sähkövaloja oli tietysti hieman pimeääkin seurata leivonnaisten paistumista!

Ruuat tehtiin itse kotona lipeäkalasta lähtien, tai ostettiin kuivattua turskaa, joka jatkovalmistettiin kotona. Se ei ollut meidän lasten herkkua silloin. Yleensä se lipeäkala-ateria odotti meitä joulupäivänä.

Aattona tietenkin oli kotona kasvatetusta ja teurastetusta possusta paistettu suuri perinteinen kinkku, laatikot(lanttu-,porkkana- ja maksalaatikko). Meillä ei koskaan tehty imellettyä perunalaatikkoa. Emme tienneet sellaista olevan olemassakaan. Vasta 70-luvulla Jyväskylässä tutustuin ko.ruokaan ja luulin sitä ensin joksikin hieman käyneeksi lanttu/perunalaatikoksi!! Rosollia oli, mutta ei muita salaatteja, ehkä suolasienistä valmistettua sienisalaattia. Mitään graavi- tai savulohia ei ollut. saattoi olla suolattua haukea tai muuta suolakalaa. Jälkiruuaksi riisipuuro sekahedelmäsopan kanssa ja se oli toki herkkua, jota ei arkena ollut, siis sekahedelmä-tai luumusoppa. Joskus valmistettiin luumukermahyytelöä, jota söimme niin, että loppuilta kului pahoinvoiden!

Iltakahvit keitettiin joulutorttujen, piparkakkujen ja rusinapullien kera. Joskus oli peräti täytekakku kahvin kanssa!

Edellä jo mainitsin, että suurin "kärsimys"meille lapsille oli joulupäivän lipeäkala-ateria, mutta sitten jo Tapanina syötiin suolatuista lihoista valmistettua paistia lisukkeineen. Lihat, niin sian- kuin naudanliha säilytettiin isoissa puusammioissa kovassa suolassa, koska ei ollut pakastimia. Ja maalla oli syksyllä tapana teurastaa kerralla enemmän, ettei kaikkia eläimiä tarvinnut ottaa sisäruokintaan talven ajaksi. Paistin valmistus alkoi ts.lihan liottamisella, ettei tulisi liian suolaista. Näin valmistettu paisti on hyvin erimakuista kuin tuoreesta lihasta valmistettu.

Aaton ruokailu oli jo kidutusta saati se, että ruuan jälkeen käytiin saunassa ja sehän kesti, koska väkeä oli paljon ja meille se tarkoitti joulupukin tulon viivästymistä.
Lahjoja kyllä aina saatiin ja useimmiten ihan sitä, mitä oli toivottukin.  Olihan sitä ehditty kirjoittaa joulupukille eräskin kirje hyvissä ajoin ennen joulua ja kummasti ne tontut olivat osanneet ne siitä eteisen kaiteelta yön aikaan kivipainon alta hakea!

Joulukoristelu ei ollut näin suurimuotoista kuin nyt. Oikea iso luonnonkuusi tuotiin aattona tupaan ja koristeltiin aina koko lapsuuteni ajan samoilla koristeilla. Kynttilät sidottiin alkuun langalla oksien väliin, vasta myöhemmin saatiin metalliset pidikkeet. Ja hyvin usein pääsi kynttilä palamaan ja kuusen oksa kärähtämään, puhumattakaan siitä lattialle valuneesta steariinista.  Jotain kulta-ja hopealankoja oli ja karkkejakin laitettiin. Ja tottakai latvatähti.

Olen ajatellut, mikä teki joulusta niin erityisen verrattuna nykyiseen ja luulen, että suurin tekijä oli  ero arjen ja juhlan välillä. Nyt syödään aina hyvin ja on enemmän vara ostaa, mitä haluaa ja milloin haluaa. Silloin jo tuntui hienolta, kun tuvan lattia peitettiin paremmilla matoilla. Arkena oli vain muutama matto lattialla. Ikkunoiden yläkarmiin oli lyöty naula, johon ripustettiin pari kuusenoksaa ja niiden väliin punainen kreppipaperikello Kuulostaa varmasti  karulta nykyisiin jouluvalmisteluihin ja koristeluihin ja lahjan paljouteen verrattuna,  mutta uskon, että olimme aivan yhtä onnellisia kuin nykyiset lapset, ellemme onnellisempia!

Kirjoja saimme aina lahjaksi, koska isäni oli innokas lukemaan ja uskon, että häneltä perimme  lukemisinnostuksemme.

Joulukirkkoon ei minun lapsuudessani menty, koska kotoani kertyi matkaa oman pitäjän kirkkoon liki 50 kilometriä ja matka olisi pitänyt tehdä hevosella, koskaei ollut maantietä kotipihaan saakka vielä silloin. Radiosta kuunneltiin jouluaamuna "kirkonmeininki".
Harmi, kun minulla ei ole noilta ajoilta kovinkaan monta valokuvaa. Muistot ovat lähinnä omassa mielessä!

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!



18.12.2012

Sukkia langantähteistä

Kun on tämä käsillä tekemisen PAKKO, niin eikun erivahvuiset langanpätkät omiin kasoihinsa ja arvioimaan tulisiko niistä sukat!
Pelkällä "käsituntumalla"onnistuin arvioimaan määrät niin,että kummastakin sukkaparista tuli lähes samanlaiset.
Langanpäiden päättelyä kyllä riittää.


Vasemmanpuoleiset Novitan Nalle-lankaa ja oikeanpuoleiset 7 Veljestä(saattaa olla jokin raita jotain muutakin laatua!)

17.12.2012

LUUMUSYDÄMET

Osui käteeni reseptejä selatessa Pirkan liite v.2002 "Tuoksujen ja värien joulu". Muistin heti, että tässä on monta hyväksi testattua ohjetta, joista olen lähes joka joulu jotakin/useampiakin valmistanut.

Näiden täytepikkuleipien oikea nimi on Luumutähdet, mutta minähän aina hieman muuntelen.

LUUMUTÄHDET

n.25 kpl (määrä riippuu muotin koosta ja täytettynä kaksi vastakkain niitä tulee n.25-35 kpl)

4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1/2 tl jauhettua kardemummaa
1/2 tl inkivääriä
1 dl sokeria
150 g margariinia
1 iso muna

Voiteluun 1 muna
Pinnalle raesokeria.
Täyte luumumarmeladia(tai mitä tahansa muuta marmeladia tai itsetehtyä kiinteää omenahilloa)

Sekoita kaikki kuivat aineet monitoimikoneessa(itse nypin käsin monitoimikoneen puuttuessa!) ja lisää sekaan paloiteltu margariini.Sekoita ryynimäiseksi ja lisää muna. Jätä taikina jääkaappiin peitettynä n.tunniksi.
Ota kerralla kaulittavaksi vain osa niin sitä on helpompi käsitellä.
Kaaviloi jauhotetulla alustalla 2-3 mm ohueksi levyksi ja ota siitä haluamallasi muotilla pikkuleipiä leivinpaperoidulle pellille.
Voit tehdä omenaporalla reiän kansiosiin.
 Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria.(laitoin raesokeria molempiin puoliskoihin, koska taikina ei itsessään ole kovinkaan makea)
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 8-10 minuuttia.Tarkkaile paistumista, etteivät pääse tummumaan liikaa.

Itse täytän pikkuleivät marmeladilla vasta suoraan kahvipöytään, etteivät pääse kostumaan eikä sitkistymään.


15.12.2012

Elisabeth-kakku

Pienessäniemessä paistui tänään taas kuivakakku, Elisabeth-kakku jostakin lehden mainoksesta otetulla reseptillä!

200 g  margariinia
1,5 dl  sokeria
3         munaa
3 dl     erikoisvehnäjauhoja
2 tl      leivinjauhetta
1 tl      vaniljasokeria
0,5 rasiaa(150g) paistonkestävää marmeladia

Margariini ja sokeri vaahdotetaan ja munat lisätään yksitellen hyvin vatkaten.
Lisätään vehnäjauho-leivinjauheseos.

Voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan kerroksittain taikinaa ja marmeladia. Ensin taikinakerros ja kahteen väliin laitoin marmeladin.Päälimmäiseksi taikinakerros.

Paistetaan uunin alaosassa 175 asteessa n.tunti!

Käytin tällä kertaa appelsiinimarmeladia, mutta mikä tahansa muukin käy.


13.12.2012

Pullat

Tänään oli vuorossa aivan tavallisten pullien leipominen.
Pullataikina jollakin, vaikka pussin kupeessa olevalla ohjeella, mutta kardemummaa oikein reilusti.

Kohonneet pullat voitelen ensin ja sitten jokaisen päälle reilu voinokare, jotka painellaan kunnolla syvään pullien keskelle. Voin päälle laitan vaniljasokeria tavallisen sokerin sijaan ja reunoille vielä raesokeria.

Toiseen versioon tulee voin päälle kanelia ja sen päälle viimeksi hienoa sokeria.

Tarkoitus olis, että kun pullat kohoavat uunissa niin voi sulaa ja ja valuu mausteiden ja sokerin kanssa pullan päälle.
Jossakin oli ohje,että painettiin voihin palasokeri. En ole vielä kokeillut. Tomusokeriakin aion kokeilla.

Näitä voi sitten versioida ihan makumieltymystensä mukaan. Esim. olen painanut mukilla kunnon syvennyksen, johon valijakreemiä(jauheesta valmistettu, paistonkestävä)ja päälle mustikoita(mitä marjoja on)ja sen päälle hieman sokeria. Jos marjat ovat kovin mehukkaita voi ripauttaa vähän perunajauhoa tai sokerin tilalle hillosokeria.

Vaniljasilmäpullat

Mustikka-vaniljakreemipullat

11.12.2012

Liina

Tänään valmistui taas yksi liina. Olen tehnyt tämän saman ohuemmasta langasta ja tuli puolta pienempi kuin tästä. Jospa nyt laitan virkkuukoukun jo joulutauolle, mutta puikkoihin vois tarttua, kun vaan saan lisää lankoja!
Kaipa tämäkin menee lahjaksi, kun vaan keksin tuttavan, jolla on sopiva pöytä!


Tiikerikakku

Tänään "Pienenniemen leipomossa" valmistui Tiikerikakku joululahjaksi naapureille,kalastuskavereilleni.
Ohje on äitini vanhasta Keittotaidosta joskus kirjoitettu ylös. Kirjasta ovat jo kannet kadonneet ja muutenkin aivan irtolehtipainos, mutta kyllä sitä vielä käytetään!

350 gr sokeria
4 kpl kananmunia
250 gr voita
350 gr vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
2 rkl tummaa kaakaota

Vatkaa munat ja sokeri, mutta jätän aina n.100 gr sokeria vatkattavaksi erikseen voin kanssa.
Kun molemmat on vatkattu erikseen kuohkeiksi ne yhdistetään ja maito sekaan. Seuraavaksi jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.
Ota n.kolmasosa-puolet taikinasta erilleen ja sekoita siihen kaakao(itse laitan enemmän kaakaota kuin ohjeessa sanotaan ja lorautan pari rlk kermaa tähän seokseen).

Voidellun ja korppujauhotetun kakkuvuuan pohjalle ensin kerros vaaleaa taikinaa,sitten kaikki tumma taikina ja lopuksi loput vaaleasta taikinasta. Pyöräytän varovasti haarukalla taikinoita sekaisin koskematta vuuan reunoja tai pohjaa. Näin saa paloihin kauniit kuviot.

Paista uunin alaosassa 175 asteessa n.tunti.

Kakusta tulee todella iso. Tai tästä saa myös kaksi pikkukakkua!



9.12.2012

Setsuuri

Tänään leivoin ensimmäisen kerran makeaa joululeipää, Setsuuria(sötsur).Lienee ruotsalaista alkuperää?Olen kyllä joka Jouluksi ostanut kaupasta, koska tykkään tästä mausteisen makeasta leivästä. Käy ihan kahvileipänäkin. On varmasti karppaajien kauhistus, koska siirappia tulee melko paljon!

Ohje on MAKU -lehdestä ja tästä annoksesta saa kaksi leipää.

Juuri:
50 gr hiivaa(itse käytin kuivahiivaa yhden pussin)
5 dl vettä
2 dl ruisjauhoja
1 dl hiivaleipäjauhoja(minulla oli tavallisia vehnäjauhoja)

Taikinaan:
1 dl siirappia
2 tl suolaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl fenkolinsiemeniä
1 tl inkivääriä
(laitoin ripauksen aniksensiemeniä)
9 dl hiivaleipäjauhoja
50 gr voita

Voiteluun:
1/2 dl vettä
1/2 dl siirappia

Juuren valmistus :hiiva murennetaan kädenlämpöiseen veteen ja ruis-, sekä hiivaleipäjauhot sekoitetaan joukkoon. Jätä astia peitettynä n.tunniksi vedottomaan paikkaan.

Seuraavaksi juureen sekoitetaan siirappi ja mausteet ja jauhot alustetaan vähin erin. Lopuksi pehmeä voi. Alustetaan kunnes irtoaa kädestä ja astian reunoista.. Kohotetaan liinalla peitettynä n.30 min.

Taikinasta leivotaan kaksi soikeaa limppua ja niitä kohotetaan  n.30 min.leivinpaperoidulla uunipellillä liinalla peitettynä.

Kohonneiden leipien pintaan vedetään terävällä veitsellä viiltoja ja voidellaan kevyesti siirappi-vesiseoksella.
Paistetaan 200-asteisen uunin alatasolla n.30-40 min.

Sivele loppu siirappivesi kuumien leipien pintaan ja anna jäähtyä ritilän päällä.(En peittänyt niitä jäähdytysvaiheessa, koska tykkään rapeasta kuoresta!)

Kaikki suluissa olevet jutut ovat omia lisäyksiäni eli eivät olleet alkuperäisessä ohjeessa.











23.11.2012

Sienipihvit

Tänään kokeilin pihvejä sienistä vähän samaan tapaan kuin juurespihvit.
Hienonsin pakastettuja herkkutatteja ja mustatorvisieniä ja (n.1/2 l pakastettuna)ja lisäsin ison sipulin pienittynä. Näitä kuullotin pannulla öljyssä/voissa niin, että neste haihtui, lisäsin yrttisuolaa ja mustapippuria.

Laitoin n.1,5 dl ruokakermaa ja 0,5 dl korppujauhoa(mielellään ruiskorppujauhoa) ja pari rkl tummaa soijarouhetta turpoamaan hetkeksi. Raastoin siihen muutaman keitetynperunan(3-4 keskikokoista).
Sieni-sipulisilppu sekaan ja pari kananmunaa. Kaikki aineet sekoitetaan ja makua voi tarkistella mieltymystensä mukaan. Itse lisäsin hieman meiramia ja tilkan juoksevaa hunajaa.

Nostelin lusikalla paistinpannulle voi-öljyseokseen kökkäreitä(ei liian suuria ja olisi helpointa paistaa ohukaispannulla, koska taikina oli melko haurasta). Kannattaa paistaa hitaasti miedohkolla lämmöllä molemmin puolin.

Ehkä kehittelen ja muunnan ohjetta seuraavalla kerralla helpommin paistettavaksi. Onnistiúi nytkin, kun annaoin paistua kaikessa rauhassa ennen kääntämistä.

Hyviä olivat puolukkasurvoksen kanssa!


21.11.2012

Omenapitkot

Harvinaisen pimeä marraskuun päivä houkutteli taas leipomaan!
Eli Valion "Lämpimäisiä" kirjasta etsin rahkataikinan ohjeen ja tein sillä pohjan: 250 gr pehmeää voita/margariinia ja saman verran rahkaa sekoitetaan, lisätään 4 dl vehnäjauhoja, joihin on lisätty 1 tl leivinjauhetta. Lisäsin vielä ripaukset kanelia ja kardemummaa.Taikinaa ei kannata sekoittaa eikä vaivata liikaa, ettei sitkisty, nopeasti vain kaikki sekaisin. Taikina jähmettymään jääkaappiin täytteen valmistelun ajaksi.

Täytteeksi käy vaikka marmeladit  tai mitä itse keksiikin. Paloittelin omenoita pannulle ja pehmitin hiukan, sekaan fariinisokeria, rusinoita, mantelirouhetta(vaniljaa,kanelia).

Hiukan kovettunut taikina kaulitaan kahdeksi n.20x30 cm levyiksi, joiden reunoille tehdään parin kolmen sentin levyisiä viiltoja. Laitoin ensin levyn keskelle ohuelti omenahilloa, jonka päälle tekemäni täytteen. Reunasuikaleet nostellaan täytteen päälle, voidellaan munalla ja päälle voi ripotella raesokeria/ mantelilastuja.

Paistetaan 200asteessa n.30 min.


10.11.2012

Vehnäskakku

Teki mieli pullaa, mutta en viitsinyt ryhtyä niin suuritöiseen leipomiseen! Muistin, että minulla pitäisi olla jossakin ohje "Vehnäskakkuun"! Löytyihän se kovalla työllä, mutta kakun tekemisen helppous palkitsi reseptin etsimisen vaivan.
Siinä sekoitellaan vain kuivat aineet ja sulatettu voi sekä kermamaito-munaseos lisätään joukkoon. Sen verran improvisoin, että korvasin puuttuvat rusinat omenahillolla, jonka laitoin taikinakerrosten väliin. Eli voisko lopputulosta sanoa kahvikakun, pullan ja bostonkakun yhdistelmäksi? Omasta mielestäni tuli oikein hyvä ja pehmeä, vaikka joku sanoo, että jos pinta halkeaa, on liikaa jauhoja. Olisko halkeaminen johtunut siitä omenahillokerroksesta?

Linkki reseptiin löytyy kommenteista.


9.11.2012

Virkkaustöitä telkkaa katsoessa

Lähikaupassani sattui silmään poistokorissa Novitan keväänvihreä virkkauslanka ja pakkohan minun oli ne sieltä "pelastaa"! Samalla lähti mukaan lehtihyllystä Virkkaustöitä kotiin -lehti nro3. Tässä tulos, mitkä ovat valmistuneet telkkaa katsoessa ja entisistä langoista pari valkoistakin. Kaikista suurin meni ystävättärelle tuliaisiksi eli 8 on kaikkiaan jo valmiina. Joudun toki purkamaan  joskus , koska en ihan pysty katsomatta näitä kuvioita tekemään.
Yleensä minulla on virkkauskausi keväällä ja ehkä kesälläkin, jos ehdin ja neulontakausi syksyllä ja talvella. Liekö tänä vuonna menneet vuodenajat ja käsityöharrastukset ristiin?


3.11.2012

Mustatorvisienipasta

Yhden ihmisen taloudessa kaikkea kuluu todella vähän, joten pakastimessta löytyy vielä toissakesänkin sienisatoa. Ovat kuitenkin vielä täysin käyttökelpoisia, joten tänään valmistin mustatorvisienipastaa tyyliin "mitä kaapista löytyy"! Joku sienifriikki varmasti ihmettelee, etten kuivata sienisatoa, mutta jostakin kumman syystä olen aina tykännyt mieluummin pakastaa ne, vaikka vievätkin paljon suuremman tilan.kuin kuivatut.

Haihdutin sienistä ensin liiat nesteet pannulla ja lisäsin hieman voita/öljyä ja sipulisilpun. Kuullotin näitä hetken ja maustoin mustapippurilla ja suolalla. Sekaan purkillinen maustamatonta ruokakermaa ja kaapista löytynyttä valko-sinihomejuustoa. Mustatorvisieni on sen verran voimakasmakuinen sieni, että kestää hieman tuhdimmankin maustamisen menettämättä sienen ominaismakuaan.  Kiehautin sen verran, että juusto suli ja ja lisäsin basilikasippua. Ja sitten vain kastike keitetyn pastan sekaan. En lisännyt päälle enää parmesanraastetta, koska kastikkeessa oli juustoa, mutta toki se olisi hyvin sopinut!

Päivällinen oli nopeasti valmis!



19.10.2012

Juurespihvit

  • 2 kananmunaa
  • 1 dl maitoa
  • 0,5 dl korppujauhoja
  • 2 dl porkkanaraastetta
  • 1 dl lanttu-tai selleriraastetta
  • 1 dl palsternakkaraastetta
  • 1 dl sipulisilppua
  • 1-2 rkl tuoretta basilikaa tai persiljaa silppuna
  •  1 tl valkosipulisuolaa
  • 1 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito ja korppujauhot. Anna seoksen turvota sen aikaa, kun raastat juurekset.

2. Lisää seokseen raasteet sekä sipuli-ja yrttisilppu. Lisää valkosipulisuola ja vehnäjauhot.




3. Laita pannulle hieman öljyä tai voita. Nostele taikinakokkareita pannulle lusikalla ja muotoile ne ohuehkoiksi pihveiksi ja paista molemmin puolin miedolla lämmöllä kauniin ruskeiksi.


Olen mukaellut ohjeen jostakin vanhasta lehdestä. Juureksia voi jokainen vaihdella mieltymystensä ja saatavuuden mukaan. 

18.10.2012

Pienenniemen kantarelli-katkarapupiirakka


Pohja:
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoa
0,5 dl ruisjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
vajaa 0,5 dl kylmää vettä

Täyte:
2,5 dl pakastettuja kantarelleja
yksi sipuli
 yksi keskikokoinen paprika
tilkka öljyä 
2-3 dl katkarapuja
100 g aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
mustapippuria
yrttimaustetta
suolaa

Päälle:
2 munaa
1 prk kermaviiliä
2 dl juustoraastetta
sitruunapippuria
suolaa


Pohjan valmistus
Nypi kylmä margariini ja kuivat aineet ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti liikoja vaivaamatta. Painele taikina jauhotetuin käsin piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Tue reunat foliosuikaleilla esipaistamisen ajaksi. Paista pohjaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Täytteen valmistus
Kuullota sienet, sipuli ja paprika tilkassa öljyä. Lisää seokseen tuorejuusto ja mausta maun mukaan. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle ja lisää valutetut katkaravut.



Päällyksen valmistus
Sekoita kermaviiliin kananmunat, juustoraaste ja mausteet ja kaada seos piirakan päälle.
 


 
Alenna lämpö 200 asteeseen ja paista piirakkaa uunin alatasolla 25-30 minuuttia tai kunnes se on kauniin ruskea.

Valmista tuli!

Olen itse mukaellut tämän reseptin useammasta ohjeesta. Käytän kulloinkin saatavilla olevia raaka-aineita ja mausteitakin vähän mieltymyksen mukaan.