30.3.2013

Sitruunainen täytekakku


Minä harvemmin teen tavallisia täytekakkuja, koska olen tykästynyt erilaisiin hyytelökakkuihin!
Tänään kuitenkin tein testimielessä mahdollisia tulevia juhlia varten Pirkan v.2010 pääsiäislehden ohjeella tämän kakun.

KAKKUPOHJA

4              kananmunaa
1½ dl       sokeria
1½ dl       vehnäjauhoja
½ dl         perunajauhoja
1 tl           leivinjauhetta

Tee em.aineista normaali kakkupohja ja paista sitä uunin alatasolla 175° n.30 min.( N.3 litran pyöreä kakkuvuoka).

LEMON CURD eli SITRUUNATAHNA

3             kananmunaa
2 dl         sokeria
1             sitruunan raastettu kuori
1 dl         sitruunamehua
50 g        voita

Sekoita kaikki em.aineet paitsi voi paksupohjaiseen kattilaan ja kuumenna koko ajan vispilällä sekoittaen kunnes seos kiehahtaa. Ota kattila levyltä ja sekoita vielä hetki. Lisää voi pieninä paloina ja sekoita kunnes sulaa. Siirrä kattila kylmään vesiastiaan jäähtymään.

KOSTUTUS

2 dl         appelsiinitäysmehua

TÄYTE ja KUORRUTUS

1 tlk         persikanpuolikkaita sokeriliemessä (820 g)
2tlk(4dl)   vispikermaa
2 tl           vaniljasokeria
sitruunatahnaa, josta jätät 1 dl kakun pinnalle

Vaahdota kerma ja mausta vaniljalla(minä makean ystävänä lisäsin hiukan myös tomusokeria, jota ei ohjeessa ole!!!). Lisää kermavaahtoon sitruunatahna 1dl lukuunottamatta.


KORISTELU

1 dl         sitruunatahnaa
vihreitä ja tummia viinirypäleitä, persikkaa, kiiwiä, ananaskirsikoita, karambolaa


Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta alin levy ja levitä sille kermvaahto-lemon curd-seosta(1dl sitruunatahnasta on jätetty kakun päälle!) sekä kuutioitua persikkaa.
Tee seuraava kerros samalla tavoin, mutta huomaa jättää kerma-sitruunatahnaseosta n.1/3 kakun reunoja varten.
Kun olet koonnut kakun, laita leikkuulauta kevyesti hetkeksi kakun päälle.
Levitä säästämäsi sitruunatahna kakun päälle ja koristele haluamillasi hedelmillä.
Pursota(tai muuten levitä) loppu kermaseos kakun reunoille.

Anna kakun vetäytyä viileässä seuraavaan päivään  tai ainakin muutama tunti!












Koristeluni on hiukan mielikuvitukseton, mutta käytin sitä, mitä kotoa sattui löytymään. Tarkoitus olikin lähinnä testata tuota sitruunatahnaa (lemon curdia) ja se on kyllä todella raikkaanmakuinen kerman kanssa yhdistettynä. Ja loppujen lopuksi helppo valmistaa.
Palataan kakun makuun vielä huomenna, kunhan useampi testaaja on sitä maistellut!

















27.3.2013

Ahvenkukkoa Mairen tapaan!

Kalakukon leipominen on sellaista "salatiedettä", että en ole koskaan edes yrittänytkään leipoa niitä, niin herkullista kuin ahvenkukko onkin!
Näin keväällä saadaan katiskoista tai pilkillä sopivaa kukkokalaa, ahventa,  runsain mitoin ja veljen vaimo, Maire on oikein spesialisti kalakukon leipoja!
Osallistuin hommaan vain kameran linssin takaa ja valitettavasti hieman epätarkkoja tuli kuvista, mutta eiköhän näistä selvää saa.

Ensinnä oli sekoitettu tiivis kuoritaikina vedestä, suolasta, voista, ruisjauhoista ja ripauksesta vehnäjauhoja.
Se kaulittiin n.1-1½ cm paksuiseksi pyöreäksi levyksi.


Kuoritaikinalevyn päälle on ripautettu hiukan ruisjauhoja, joiden päälle aletaan latoa ahvenia. Kalojen päälle suolaa ja hiukan puuroriisiä liikaa kosteutta imemään.



Seuraavaksi kerros porsaan kylkiviipaleita ja vähän suolaa.

 
 

 
Nyt on jo ladottu toinen kerros ahvenia ja taas suolaa ja ripaus riisiä, reilusti kylkiviipaleita, joiden päälle suolaa ja kukko odottaa sulkemista!




Sulkemisvaihe on tärkeä, ettei kalakukko aukea paistamisen aikana. Apuna saumojen "liimaamisessa" käytetään kylmää vettä ja tämä vaihe on syytä tehdä huolella.


Tässä ensimmäinen kahdesta kukosta uunivalmiina.
Kalakukot laitetaan uunipellille hyvin kuumaan uuniin, 250° n.tunniksi kuorruttumaan, minkä jälkeen ne voidellaan voilla ja kääritään folioon ja takaisin uuniin. Jos teet sähköuunissa, lämmön voi pudottaa alle 200°, mutta puilla lämmitetyn leivinuunin lämpöä ei niin vain voi säädellä ja kukot menivät uuniin vielä n.6 tunniksi.
Lämpötila kyllä alkaa laskea vähitellen.

Sitten oli hauska vaihe, kun leipurimestari komensi kaikki olemaan hiljaa ja avasi uunin luukun ja jäi pää kallellaan kuuntelemaan, ettei vain uunista kuulu sihinää!!! Nimittäin, jos sihinää kuuluu, se on merkki siitä, että kalakukon kuoren saumat ovat auenneet tai, että kuoreen on tullut reikä ja sisusta valuu ulos. Näin ei saisi kuulemma missään tapauksessa käydä. Silloin ei auta kun aloittaa "paikkaaminen" tähteeksi jätetyllä kuoritaikinalla. Mutta eipä ole Maire ensi kertaa asialla, joten onnistuminen on taattu!

Tällä kertaa kuului sihinää...mutta se olikin vain eräs kalakukkomestari-Mairen syntymäpäiväkahvipöydän vieraista, joka sihisteli!!
Valmiista, paistetusta kalakukosta ei nyt ole tässä kuvaa, koska en ehtinyt jäädä kuudeksi tunniksi odottelemaan uunista ottamista!

Takuu hyvää!

23.3.2013

Hanna-tädin kakut

Eräs tuttava kirjoitti facebook-kommentissaan leiponeensa Hanna-tädin kakkuja ja minäkin innostuin kokeilemaan! Tosiaankin kokeilemaan, sillä en ole koskaan aiemmin tehnyt näitä hyvinkin perinteisiä pikkuleipiä. Syy lienee se, että olen kyllä maistellut lukuisia kertoja näitä ja ne ovat olleet lähinnä kivikovia jauhokakkaroita! Viime syksynä eräs ystävätär toi minulle tuliaisiksi näitä, ja...yllätys, yllätys, nehän olivat todella hyviä, suussa sulavia suorastaan. Pyysin ja sain reseptin, joka on kuulemma saatu joltakulta vanhemmalta tädiltä.
Jokin seikka ei liene minulla mennyt ihan kohdalleen, koska pikkuleivät hiukan halkeilivat pinnalta. Olisko liikaa jauhoja? Mutta hyviä tuli, vaikka itse sanonkin-ei kovia, vaan suussa sulavan mureita.

150 gr              voita
3 dl                  sokeria
3 dl                  perunajauhoja
1 kpl                kananmuna
1½ dl               kermamaitoa
5½ dl               vehnäjauhoja
½ tl                  soodaa
½ tl                  leivinjauhetta

Vatkaa voi, sokeri ja perunajauhot kuohkeaksi ja lisää kananmuna hyvin vatkaten joukkoon.
Lisää vuorotellen kermamaitoa ja vehnäjauhoja, joihin leivinjauhe ja sooda on sekoitettu. Älä enää liiemmin vatkaa, ettei taikina sitkisty.
Leivo taikinasta tanko ja paloittele se pieniksi paloiksi, jotka pyörittelet palloiksi uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista 200° uunin keskitasolla n.10 min.


Suuri annos ja nopeita ja helppoja tehdä.

16.3.2013

Sitruuna Whoopiet ja perunarieskat

Nämä whoopiet taitavat olla tämän hetken trendileivonnainen, koska kolmesta eri lehdestä löytyi ohje lähes samaan aikaan ja vielä telkkarin ruokaohjelmissakin niitä on tehty!
Pakko minunkin oli kokeilla! Tapani mukaan en noudattanut aivan yhtä ja samaa ohjetta, mikä johtui tietenkin osittain kotoa löytyvistä raaka-aineista!
Yhdistelin hiukan Valion ja Pirkan ohjeita!

Taikina:

100 gr          pehmeää voita tai margariinia
1 dl              sokeria
½ dl             fariinisokeria
1                  kananmuna
2½ dl           vehnäjauhoja
1 dl              mantelijauhetta
1 tl               leivinjauhetta
1 tl               vanilliinisokeria
1 tl               raastettua sitruunankuorta
2 tl               sitruunamehua
3/4 dl           maitoa

Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää kananmuna hyvin vatkaten.
Lisää sitruunankuori ja -mehu sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa..
Nostele taikinaa kahden lusikan avulla pellille leivinpaperin päälle n.30-40 kpl(riippuen, minkä kokoisia haluat tehdä), mutta jätä hiukan leviämisvaraa.

Paista 175° uunin keskitasolla n.15-17 min.
Anna jäähtyä.

Täyte:

Täytteeksi käy melkein mikä vaan-maustetut rahkat, kermavaahto, vispattu vaniljakastike, hillo/marmeladi, marjat, suklaarouhe! Noista voit yhdistellä mieleisesi ja maustaa sen myös oman makusi mukaan.

Minä vispasin 12% Flora Vanillaa ja sekoitin maustamattoman tuorejuuston sekaan, johon olin lisännyt hieman tomusokeria. Maustoin melko voimakkaasti situunankuorella ja -mehulla. Lopputulos raikkaan sitruunaisen makea!
Tämän täytteen alle voi hipaista hiukan jotakin makuun sopivaa hilloa tai marmeladia!
Näitä ei kannata täyttää kovin paljoa etukäteen, etteivät pehmene ja sitkisty. Ovat parhaimmillaan juuri täytettyinä, kun leivonnainen on vielä pinnasta rapea.
Pinnalle pölähdys tomusokeria.

Ohjeen mukaan ovat hiukan pienempiä, mutta tein tarkoituksella suuria, ettei välttämättä muuta kahvileipää tarvitse!


Perunarieskoihin ei ole tarkkoja ainemääriä, sillä tein ne aivan "näppituntumalla"!

-keitettyä perunaa survottuna
-hieman keitinvettä, suolaa ja voita
-kermaviiliä purkki
-tilkka ruokakermaa
-yksi kananmuna
-vähän ohrajauhoa
-vehnäjauhoa
-pellavansiemeniä hiukan
-ripaus kaurahiutaleita

Sekoita kaikki edellämainitut ainekset puukauhalla löysähköksi taikinaksi ja nostele uunipannulle leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia kekoja, joita painelet hiukan litteämmiksi.
Paista 250° kunnes pinnalla on ruskeita täpliä!


-





9.3.2013

Ananas-Rahkapiirakka

Pitkästä aikaa tuntui olo jo hieman paremmalta ja pääsiäisreseptejä selaillessani sattui silmään ikivanha rahkatortun ohje. En muista, milloin olisin viimeksi tätä tehnyt, enkä sitäkään, mistä tämä on peräisin??
Tähän löytyi ainekset kotoa, vaikken ole pitkään aikaan edes kaupassa käynyt.



Pohja:                                                                                    

100 gr         pehmeää voita/margariinia
1 dl             sokeria
1                 muna
2½ dl          vehnäjauhoja
1 tl              leivinjauhetta

Täyte:

1 prk          (2dl) vispikermaa
1 prk          (250gr) maitorahkaa
2                munaa
3/4 dl         sokeria
½ pss         (50gr) kookoshiutaleita
1 tlk           ananasviipaleita (432g/255g)
1 tl             vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna ja vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.
Painele taikina pyöreän n.24-26 cm vuoan pohjalle ja reunoille.
Hienonna puolet valutetuista ananasviipaleista, säästä loput koristeeksi. (minulla sattui olemaan ananaspaloja!)
Sekoita täytteen aineet ja kaada vuokaan taikinan päälle. Koristele säästämilläsi ananasviipaleilla/-paloilla.
Paista 200 asteessa n. 35 min. uunin alatasolla


Piirakasta tulee tosi mehevä! Ja kerma sekä ananas pehmentävät rahkan happamuutta  Myös kookos maistuu selkeästi.