21.5.2014

Vihannesten kasvatuksen edistymistä ja "takaiskuja"!

Yöpakkaset ovat takanapäin-toivottavasti, joten on aika siirtää tomaatit ulos muovikehikon sisään.
Olin jo aiemmin istuttanut runko- sekä amppelitomaatit suuriin ruukkuihin ja aloittanut runkotomaattien totuttamisen ulkoilmaan.
Amppelitomaatit hurautin hellepäivänä suoraan ulos ja se kostautui heti! Lehdet muuttuivat osittain valkeiksi. Googlasin netistä asiaa ja siellä moni kertoi käyneen itselleen samoin ja  että se johtuu juuri siitä, että ei ole vähin erin viety "ulkoilemaan".
Ajattelin sen olevan turhaa, kun oli niin lämmintä. Vahingosta viisastuu ja lisäksi siellä kaikki vakuuttelivat taimien toipuvan tästä shokista! Hyvä niin, sillä tomaatit ovat jo kukalla!

Miten tyhjälle yläkerran ikkunoiden edusta nyt näyttääkään, kun taimiviidakko on siitä lähes kokonaan viety pois!




Aluksi taimet hiukan nuokkuivat helteessä, mutta piristyivät heti yön viileydessä. Laitoin istutusruukkuihin tomaateille tarkoitettua luomulannoitetta ja multa oli turvemultaa, jonka sekaan laitoin hiukan mustaa multaa.

Paprikoita betoniharkoissa..

..mutta ei enää!! Hiiri oli napsaissut nämä poikki viime yönä-lehtiä näkyy kivijalan raossa!


Onneksi muutama näin hyvä lähes jo kukkiva taimi on vielä sisällä turvassa!

Kasvi- ja perunamaalle olen laittanut hiukan varhaisperunaa, sipuleita 1,5 kg ja salaattia ja retiisiä.

Harson alla etualalla salaatti ja retiisi, taempana hiukan varhaisperunaa.

Tähän laitan lisää perunaa.


Mustaherukkapensaat näyttävät voivan hyvin ja pölyttäjiä on runsaasti tänä keväänä!

Kurkku-ja kurpitsapenkki -viritelmäni!

Tähän laitoin jo muutaman esi-idätetyn kurkunsiemenen ja saan veljen vaimolta pari kurpitsantaimea!


Tomatillo

Eksoottinen uusi tuttavuus, tomatillo on venähtänyt melko korkeaksi ja näyttäis jo nuppujakin olevan.
Tämä on näistä taimista paras ja olen pitänyt vielä sisällä. Muutaman pienemmän vein kokeeksi ulos.
Tämä on kokeilu, josta ei ole mitään entistä kokemusta. Enkä tiedä, onko tomatillojen kasvatus tällaisissa olosuhteissa yleensäkään mahdollista? Katsotaan...


Päivän kalasaalis!

Jos hiiret olivat syöneet paprikantaimeni, niin Ahti antoi siitä edestä kivan saaliin katiskasta!












11.5.2014

Lohi-katkarapuhyytelökakku 2

Tein vapuksi jo yhden lähes tällaisen samanlaisen suolaisen hyytelökakun, mutta en ollut oikein tyytyväinen lopputulokseen. Täyte oli hiukan "kitkeränmakuinen", ja sillä kertaa noudatin ohjetta lähes kirjaimellisesti. Kylmäsavulohi ja limen mehu olivat hiukan karvas yhdistelmä minun makuuni.
Eli limeä ja muita mausteita kannattaa lisätä vähin erin ja maistella välillä!

Eiliseksi olimme kutsuneet pienen sukulaisporukan viettämään äitini 91 v.syntymäpäivää ja kehittelin hiukan edellistä reseptiä omannäköisekseni! Vai pitäiskö sanoa makuisekseni!!

POHJA

ruispaahtoleipäviipaleita
Reissumies tosi tummaa
voita ja maitoa

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan pohjan ja reunan väliin. Peitä vuuan pohja paahtoleipäviipaleilla.
Hienonna Reissumiespalat (n.125 gr) ja sekoita murut sulatettuun voihin (n.75 gr). Laita muruseos paahtoleipäviipaleiden päälle ja kostuta niitä vielä hiukan maidolla. Pullasuti on tähän sopiva väline!
Laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytettä.

TÄYTE

250 gr                                               lohta (n.150 gr lämminsavu- ja 100 gr graavilohta)
200 gr                                               katkarapuja
1 ruukku                                           tilliä
1 iso                                                 punasipuli
1 iso                                                 omena
1 dl                                                   hillosipuleita ja tilkka niiden lientä
400 gr                                               tuorejuustoa (toinen rasia maustamatonta, toinen esim.tilli-,
                                                         tai ruohosipulituorejuustoa)
2 dl                                                   kuohukermaa
4 kpl                                                 liivatetta
1                                                       limen mehu (tätä määrää kannattaa maistella ja lisätä tarvitt.)
2 rkl                                                 hunajaa
1-2 tl                                                sitruunapippuria tai mustapippuria

 Laita liivatteet likoon kylmään veteen.
 Pilko lohet, katkaravut, punasipuli, hillosipulit ja omena, sekä hienonna tilli.
Vispaa kerma löysähköksi vaahdoksi.
Notkista tuorejuustot ja lisää kaikki pilkkomasi aineet sekä mausteet. Lisää lohi viimeisenä, etenkin jos olet käyttänyt lämminsavulohta niin se ei "muussaannu" sekoitellessa.
Nostele kermavaahto viimeisenä joukkoon.
Kuumenna tilkka vesi-limenmehuseosta (3-4 rkl yhteensä) ja liuota liivatteet siihen. Älä anna kiehua.
Sekoita liivateseos täytteeseen hiukan jäähtyneenä.
Kaada täyte pohja-ainesten päälle ja laita vuoka jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Annoin olla yön yli ja koristelin seuraavana aamuna.

Koristelussa on vain oma mielikuvitus rajana. Tein kaksi samanlaista kakkua, joiden koristeluun käytin kylmäsavulohta, keitettyä kananmunaa, oliiveja, miniluumutomaatteja, limen ja sitruunanviipaleita sekä herneenversoja!





 Koristelu ei tarvitse toki olla näin runsas, mutta näin niistä tulee "ruokaisammat"!!











1.5.2014

Vapuksi suolaista ja makeaa!

KYLMÄSAVULOHI-KATKARAPU HYYTELÖKAKKU

En ole koskaan aikaisemmin tullut tehneeksi suolaista hyytelökakkua, vaikka tykkäänkin muuten hyytelökakuista ja makeita teen hyvinkin usein!
Hapankorppujen hienontaminen pohjaa varten oli hiukan ongelmallista, kun ikivanha Moulinexin tehosekoittimeni meni rikki.
Hapankorppuja ei niin vaa saa hienoksi muovipussin päältä kaulimella "jyräämällä" kuten esim.kaurakeksit tai Digestivet makeisiin kakkuihin.
Jotenkin onnistuin, mutta turhan karkeaksi jäivät!

POHJA

200 gr                                 hapankorppuja
125 gr                                 voita/margariinia sulatettuna

Hienonna korput ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuuan pohjalle, johon olet pingoittanut leivinpaperin reunan ja pohjan väliin.

TÄYTE

250 gr                                 kylmäsavulohta
200 gr                                 katkarapuja
1 ruukku                             tuoretta tilliä
1 suuri                                punasipuli
2 dl                                     kuohukermaa
4 kpl                                   liivatetta
400 gr                                 tuorejuustoa (laitoin toisen rasian maustamatonta, toisen tillituorejuustoa)
2 kpl                                   omenaa
2                                         limen mehu, josta jätä pieni tilkka liivatteiden sulattamiseen
1 tl                                      sitruunapippuria
                                           tilkka juoksevaa hunajaa


KORISTEEKSI

kananmunaa, kirsikkatomaatteja, oliiveja, lohiruusukkeita, kurkkua, sitruunaviipaleita, tilliä, persiljaa, katkarapuja, majoneesia -


Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.

Hienonna savulohi pieniksi paloiksi ja puolita katkaravut. Pilko omena pieniksi kuutioiksi ja hienonna punasipuli ja tilli.
Vispaa kerma kevyesti.

Sekoita tuorejuuston joukkoon kaikki muut paitsi kermavaahto ja liivatteet.
Purista liivatteista vesi tarkkaan ja liuota ne pariin ruokalusikalliseen limemehua, joka on vain sen verran kuumennettu, että liivatteet sulavat-ei kiehuvaa.
Kaada hiukan jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana koko ajan hämmentäen muiden aineiden sekaan.
Lisää viimeksi kermavaahto kevyesti sekoittaen.

Kaada seos vuokaan pohjakerroksen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään, mieluiten yön yli.

Koristele haluamallasi tavalla.




Sivukuvassa näkyy täytteen paksuus.




 VADELMA-SITRUUNAJUUSTOKAKKU              (ohje Pirkka 4/2012)


POHJA

100 gr                                          voita
1 dl                                              sokeria
1 kpl                                            kananmuna
1½ dl                                           vehnäjauhoja
1½ dl                                           mantelijauhetta
1 tl                                               leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri ja lisää kananmuna sekä kuivat aineet, joihin leivinjauhe on sekoitettu.
Pingota irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuuan reunat.
Painele taikina jauhotetuin käsin vuuan pohjalle ja reunoille.

TÄYTE

1 ras. 180 gr                              maustamatonta kevyttuorejuustoa
1 tlk  250 gr                              maitorahkaa
2 dl                                           vispikermaa
1 dl                                           maissitärkkelysjauhoa (Maizena)
1 3/4 dl                                     sokeria
2 tl                                            vaniljasokeria
2 tl                                            sitruunan raastettua kuorta
½ dl                                          sitruunan mehua
3 kpl                                         kananmunaa
1 ps 200 gr                               vadelmia

Vatkaa tuorejuusto, rahka, kerma, sokeri ja maissitärkkelys keskenään ja mausta vaniljalla sitruunankuorella ja -mehulla.
Lisää munat yksitellen vatkaten.

Ripottele puolet vadelmista pohjataikinan päälle. Kaada täyte vuokaan ja lisää päälle loput vadelmat.

Kakku juuri uuniin laitettu

Paista 175° noin yksi tunti. Kakku saa jäädä keskeltä hiukan pehmeäksi.

Irrota kakku vuuasta vasta täysin jäähtyneenä ja tarjoa jääkaappikylmänä.
Päälle voit siivilöidä tomusokeria ennen tarjoilua.


Valmis kakku