26.3.2015

Pieniniemi; kuvia eri vuodenajoilta. Kesä.

Kun katselin vanhoja kuviani, huomasin, että kesäisin tulee valokuvatuksi eniten. Onhan se helpompaa pidellä kameraa lämpimässä säässä paljain käsin kuin talven pakkasissa tai syksyn viimassa!

Tällä kertaa en järjestellyt kuvia mitenkään erityisemmin ajan tai aihepiirin mukaan, koska melko samantyyppisiä asioita olen kuvaillut joka kesä.

Juhannusruusu, yksi lempikukistani..

..kuten kielokin.

Kuistin amppelit ovat olleet joskus melko reheviä.

Pinkit lobeliat harmaata hirsiseinää vasten

Kukkaruukkuja portailla.

Päivänkakkarapelto veljen pihassa, koska minun mäntykallioillani ne eivät kasva.

Harakankellot samasta paikasta kuin päivänkakkarat.

Kaksin aina kaunihimpi.

Ahomansikkaakin löytyy kuin muinoin lapsuuskesinä.

Viime kesän ensimmäiset jo 21.6.!

Maalaisidylliä; highlandkaunotar kummastelee kuvaajaa!

Tuoksun voi tuntea kuvaa katsoessaan!
Polttopuita tarvitaan paljon..

..ja niiden teko on jokakeväinen/-kesäinen urakka.

Apua on onneksi tarjolla!

Marjastus on myös joka kesään kuuluva puuha.
Aina on mustikkaa jostakin löytynyt!
Puolukkaa kantojen ympärykset punaisenaan.
Melkoisia terttuja!
Mustaherukkaa omista pensaista.
Metsävadelmia ei ole aivan joka kesä.
Ahti hiukan kitsaalla päällä, mutta hyvin tämä muikkusaalis riittää yhdelle ihmiselle.
Lähestyin koskeloita kameran kanssa,
mutta kyllähän minut huomattiin!




Eräs auringonlasku..
Ja toinenkin, kesäkuun 4.pv  2014
Auringonlaskun värit ovat aina erilaisia.

Juhannusaattona 2014
Juhannusaaton (2014) auringonlaskun kultaama vastaranta.

Viime kesänä oli paljon perhosia pihakukissa


Kaikkia en tunnista!

Neitoperho, yksi kauneimmista!

Kesäillan pilviä


Satoa omasta maasta

Nousee kuin sieniä sateella! Herkkutatteja.
Viime kesänä oli runsaasti tätä minun ykkössientäni!

Hyvänä kakkosena tulevat kantarellit ja mustatorvisienet.
Tällainen kaunokainen sammalikossa ei jätä ketään sienifriikkiä kylmäksi!

Ja näitähän riitti viime kesänä

Haaparouskuja suolasieniksi.

Punikkitatteja en poimi, vaikka ovatkin hyviksi ruokasieniksi luokiteltuja!

Sateen jälkeen auringonlaskun värit utuisen pehmeitä.



Kesäyön täysi kuu! "Hopeinen kuu luo järvelle siltaa...."!!


Kiva, jos jaksoit katsoa loppuun asti!
Palautetta/kommentteja olis ihan kiva saada!

21.3.2015

Pieniniemi: Maisemakuvia eri vuodenajoilta. Kevät

Minulla on tapana ottaa kuvia lähes päivittäin! Usein kuvaan saman kohteen ja vertaan sitä edellisten vuosien kuviin. On mukava katsoa, millainen sää on ollut sinä päivänä vaikka vuosi pari sitten.
Kuvani eivät ole mitään valokuvauksen mestarinäytteitä, vaan ihan tavallisen näppäilijän otoksia-useimmiten vinossa ja muutenkin ammattilaisten silmään hassusti kohdistettuja.
Mutta.... nämä ovat minun kuviani omasta elinympäristöstäni!!

Kalenterin mukainen kevät alkaa maaliskuusta ja päättyy toukokuun loppuun, mutta usein maaliskuu on vielä aivan täyttä talvea.

Seuraavat kuvat ovat ajalta 1.3. -31.5. vuosilta 2011-2015 eli viideltä eri keväältä.
Suurimmaksi osaksi taitavat olla auringonlaskuja ja järvimaisemia!

Eli lähdetään aikamatkalle, joka alkaa maaliskuulta viisi vuotta sitten.

V.2011

29.3.11  Jääpuikot kevään merkki!

Teeret maaliskuussa koivujen latvassa(kuvattu keittiön ikkunan läpi) 7.3.11 

V.2012


6.5.12 Jäitten lähdön aikoina

14.5.12 Katiskahauki    

6.3.13 tuiskutti lunta näin sakeasti
V.2013

15.3.13 oli näin suuret kinokset!

15.3.13 Pakkastakin niin, ettei aurinko jaksa sulattaa edes huurretta oksilta

4.4.13 Jäälläkin vielä täysi talvi

Vappu 2013, jäät lähtemäisillään..

Huhtikuun lopulla 2013, näkymä tuvan ikkunasta

V.2014



10.3.2014

21.3.14  Maaliskuun iltana järven jäällä

20.4.14 Kohtaaminen metsätiellä

21.4.14  (Jäät lähtivät jo 17.4.)

26.4.14 Kuikka ja huhtikuisen illan auringonlasku



Vappuaatto, 2014. Vesille venosen mieli!

3.5.14 Myrsky nousemassa

20.5.14 Keväistä sadetta odotettavissa

21.5.14 Auringonlasku

30.5.14 Auringonlasku hiukan eri väreissä


V.2015

12.3.15 Rantakiviä

18.3.15 Rantakallion kivilohkare

Ikivanha kelo kohtasi tiensä pään, kevät 2015

Rantakalliot ovat karun kauniita, maaliskuu 2015

Männynkäkkärä sinnittelee kallion kolossa, maaliskuu 2015.




Tätä kevättä on vielä pitkästi jäljellä ja pian on pääsiäinen!

Oikein aurinkoista pääsiäistä kaikille lukijoille!