8.6.2016

Sukkia (osa 3); eläin- ja kukka-aiheita!

Johtuneeko siitä, että asun täällä metsien keskellä, kun eläinaiheet kiinnostavat minua neuleissani!
Hirvisukkia olen tehnyt jo aiemmin, mutta nyt tulivat mukaan lampaat, pöllöt, ketut ja koirakin pääsi yksiin sukkiin!


Näihin pikku-Riian koirasukkiin haettiin inspiraatiota hänen Bella leikkikoirastaan.

Parit koirantassusukatkin tein. Toisiin lisäilin pyynnöstä kukkia ja pitsejä.

Näiden "mallina" oli tollerit Chilli&Susse!

Papu tolleri -sukat!

Kreikkalaista keittokirjaa selaillessani sain idean pariinkin eri malliin; lampaat laitumella oliivipuulehdon kupeella ja punaisia pelargoneja sinisissä ruukuissa.

Kuvaan on päässyt myös pöllölapanen!






Molempia malleja, niin lampaita kuin pelargoneja, tein useita pareja.


Kettusukkia olin tehnyt jo aiemmin, mutta niistä muodostui ehkä suosituin kehittelemistäni malleista.


Miesten ketut kokoa 45!



Nilkkaketut naiselle!


Pöllökuvioita, ei pöllömpiä-kai??

Pöllöjä ja kreikkalaista ornamenttia.

Pöllöt oksilla!




Joku oli vihjaissut minulle olevansa kiinnostunut metsokuvioisista sukista! Metsämies varmastikin!
Tämän kuvion paperille rustaaminen vei hetken aikaa ja sopivien silmukkamäärien sovittelu eri kokoisiin sukkiin tai pikemminkin varren leveyksiin tarjosi pientä haastetta.

Metsot edessä ja takana ja väleissä puita ja pensaita.



Minulla on aina oltava jonkinlainen tarina, jonka ympärille luon kuviot ja valitsen värit. Otan jo edellisiä sukkia tehdessäni langat/värit näköetäisyydelle, että alitajunta alkaisi työstää niistä mallia!
Ylläolevien tarina; metsot syksyisessä hämärtyvässä metsässä, kun keltaiset puunlehdet alkavat jo varista maahan!



Ylläolevat metsot tepastelevat männikössä kanervakankaan laidalla!





Syksyisessä metsässä nämäkin metsot liikuskelevat!


Kevään myötä kuviot muuttuivat ja värit vaalenivat. Katselin kuvia keväiseltä Kreetalta ja Rhodokselta ja siellä oli suuria niittyjä täynnä margaritoja, päivänkakkaroita.
Seuraaviin sukkiin pääsivät kukkimaan päivänkakkaroiden lisäksi, lemmikit ja orvokit!

Syklaamit värinsä vuoksi!

Margaritoja ja lemmikkejä!

Orvokkeja!



Sain tällaisen "ruusun"äitienpäivänä ja nyt on tekeillä tuosta sinisävyisestä valkoisen kanssa kesäisemmät nilkkasukat!











Juhannusruusut aloittelevat kukkia, vaikka juhannukseen on vielä pari viikkoa!

Oikein hyvää Juhannusta ja aurinkoista kesää kaikille!

NEULOMISIIN!  :) :)