25.9.2017

Kaalikääryleet

Kaalikääryleet ovat herkkuani, mutta niitä ei tule tehdyksi kovin usein. Ovat mukamas niin suuritöisiä? Se suuritöisyys on enemmänkin tuolla takaraivossa. Kun näitä ryhtyy valmistamaan, kannattaa tehdä kerralla suurempi erä ja pakastaa osa.

n.1,5 kg                               keräkaali (muistakin kaaleista voi tehdä)
400 gr                                  jauhelihaa (minulla nautaa 17% rasvalla)
3/4 dl                                   puuroriisiä (laitoin risottoriisiä)
1 kpl                                    kananmuna
1 dl                                      maitoa (laitoin kerma-vesiseosta)
1-2 kpl                                 sipulia
suolaa ja mausteita (laitoin kuivattua meiramia ja minttua, musta- ja valkopippuria)

kääryleiden valelemiseen voi-siirappi-lientä ja uunipannulle hiukan kaalin keitinlientä




Koverra kaalista kantaa pois ja laita se kiehumaan veteen, johon lisäät hiukan suolaa. Ota uloimpia lehtiä kokonaisena sitä mukaa, kun ne ovat pehmenneet ja irtoavat hyvin.

Kuullota sipulia voissa, älä ruskista.

Keitä riisi lähes kypsäksi kasvis-/lihaliemessä.

Sekoita raaan jauhelihan joukkoon jäähtynyt riisi ja kuullotetut sipulit, sekä kaikki muut aineet. Jotkut hienontavat täytteeseen myös kaalin sisuksen, josta ei saa enää kunnon lehtiä käärimiseen, mutta en laittanut, koska täytettä oli jo ihan riitävästi noille lehdille.



Kaalinlehdet valustumassa ennen täyttöä.
 Ohenna paksua lehtiruotia hiukan, niin saat ne helpommin käärityksi. Täytettä sopiva määrä lehdelle ja taita pääty, seuraavaksi reunat ja rullaa kääryleeksi. Aseta uunipannulle saumapuoli alaspäin.
Käytin melko pienetkin sisuslehdet, joten lopputulos oli hyvinkin erikokoisia kääröjä, mutta se ei haitannut kypsentämistä.



 Sulata voita muutama ruokalusikallinen kattilassa ja lisää siihen siirappia 3-4 rkl. Liemi voi tuntua tässä vaiheessa melko makealta, mutta kääryleiden kanssa paistuessa se imeytyy ja maku tasaantuu. Lisäsin myös tilkan kaalin keitinlientä.
Valele kääryleet tällä liemellä ja paista 175 asteessa n.40 min., minkä jälkeen käännä kääryleet ja lisää keitinlientä pannulle, mikäli neste on sieltä haihtunut. Jatkoin paistamista vielä n.30 min. Kannattaa kokeilla, milloin kääryleet ovat kypsiä.


Minun kääryleeni ovat hyvin erikokoisia, mutta ei se makua muuta!

Valmiit kääryleet. (höyry nousee)

Paistoliemestä ja kermasta voisi suurustaa kastikkeen, mutta en tällä kertaa tehnyt.
Puolukkasurvoksen kanssa herkkua!

Jospa minä vielä tänä syksynä saisin aikaan kreikkalaisia kaalikääryleitä "Lahanodolmades", joita minun on niin monesti pitänyt tehdä.
Kaalikääryleet kasvisversiona ovat myös todella hyviä.

Kotonani tehtiin ennen etenkin syksyisin suuret määrät kaalikääryleitä, kun kaalia oli kasvatettu itse ja jauhelihaa saatiin myös omasta takaa. Jostakin kumman syystä äiti ja tätini solmivat kääryleet kiinni kalastajalangalla. Hyvin pysyvät koossa ilman sitomistakin.








24.9.2017

Äitini Sirkka Leväsen nuoruusvuodet Maaveden Levälässä 1923-1947

Äitini Sirkka syntyi 11.5.1923 Maavedellä Siiri ja Tuomas Leväsen esikoisena. Levälä oli suuri maalaistalo ja jonkinlainen kyläkunnan keskuspaikka, jonne sukulaiset ja tuttavat olivat aina tervetulleita. 


Levälän taloa ei ole enää olemassa. Sen tilalle on rakennettu uusi, pienempi talo.

En tiedä, milloin nämä kuvat on otettu.

Äidin vanhemmat Siiri (os.Myyryläinen) ja Tuomas Levänen kihlakuvassa.

Äidin isovanhemmat (isän puolelta) UllaMaria ja Adam Levänen.

Tämän kirjoittamisen teki vaikeaksi kuvista osittain puuttuvat päivämäärät ja henkilöiden nimet. Kerronta ei ole täysin kronologista, mutta enää ei ole ketään, jolta saisin tarkistetuksi asioita.
Valokuvia on yllättävän paljon ja lisäksi löytyi kaksi äidin vieraskirjaa, joista oli suuri apu.

Ensimmäinen kuva äidistä

Äiti Siiri-äitinsä sylissä

Muutaman vuoden ikäisenä

Äiti äitinsä (oikealla) kanssa.

Pieni lettipäätyttö, Sirkka.


Perhekuva, jonka vuodesta ei ole tietoa. Äiti yläoikealla. Isä-Tuomas on harvemmin kuvissa. Hän varmaan ahkeroi aina maatalon töissä, eikä ehtinyt valokuviin. Viljo-veli alaoikealla.




Maavedellä oli kansakoulu, eikä äidin koulumatka ollut kovin pitkä. Joitakin kuvia ja asioita on kouluajoista säilynyt. Äiti on todennäköisesti aloittanut koulunkäynnin syksyllä 1930.
Silloin on näköjään ollut tapana palkita oppilaita puhtaudesta kiiltokuvilla.


Koulukuva v.1933, äitini todennäk.kolmannessa rivissä edestä lukien keskellä (vaalea polkkatukka)

Koulukuva v.1935, äiti toinen rivi edestä, kolmas oikealta.


Äidin "monitaiteellinen" harrastustoiminta on alkanut jo kouluaikana ja jonkinmoista tunnustustakin on 15-vuotias tyttö saanut.





Viimeinen kansakoulutodistus, jatko-opetuksesta.


Rippikoulussa.Mistä johtunee, että muutamalla tytöllä on valkoinen puku ja suurimmalla osalla musta?

Konfirmaatiopäivä, äiti edessä kolmas oikeata.

Äiti eturivissä kolmas vasemmalta.


Tuolloin oli tapana käydä valokuvassa markkinapaikoilla. Usein ne kuvat otettiin jonkin maisemakulissin edessä.

Äiti äitinsä ja Viljo-veljen kanssa. Takana olevaa mieshenkilöä en tunnista.

Äiti ystävättärensä kanssa markkinakuvassa.

Äiti v.1938 ehkä Pieksämäellä?

Maavedellä oli hyvin vireästi toimiva nuorisoseura ja kylän nuoret näyttävät osallistuneen sen toimintaan erittäin aktiivisesti.
Jo edellä mainitun runonlausunnan lisäksi äiti harrasti näyttelemistä, kansantanhuja, voimistelua ja kuorolaulukin mainitaan jossakin.

Muutama kuva kansantanhuesityksistä. Äidin kansallispuku oli muistaakseni Alavuden puku?

Äiti seisomassa oikealla.

Naisryhmän esitys, äiti vasemmalla toiseksi takimmaisen parin oikeanpuoleinen.

Äiti oikealta toisessa parissa. (Kuva epätarkka)

V.1940 sekä 1941 loppuvuodesta äiti on ollut Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä  naisvoimistelijoiden "leirillä".  Opisto oli noina vuosina muutettu sotilassairaalaksi, mutta silti siellä on ollut jotakin urheilutoimintaakin. Äidin vieraskirjoista löytyy muistokirjoituksia kurssitovereilta, mutta myös sotilassairaalan sotapojilta.

Äiti kolmas rivi edestä keskellä.


 Nuoruusajan kuvia.

Hiihtoasumuotia.





1930-40-lukujen muotia


Äidin vieraskirjoissa näkyy sota-aika selvästi. Vieraita käy edelleen paljon ja heitä kestitään korvikkeella, "maukkailla munkeilla ja kaakuilla", mutta jokainen muistelee haikeana aikaa, kun saatiin käydä tanhu- ja näytelmäharjoituksissa tai iltamissa nuorisoseurantalolla. Toiveikkaina kuitenkin odotetaan sodan päättymistä ja sitä, että saadaan taas jatkaa tuota kaikkea.

Yksi äidin nuoren elämän vaikeimpia hetkiä on ollut Viljo-veljen sotaan lähtö vain 17-vuotiaana (?). Lähtöhetken kuvissa kasvojen ilmeet puhuvat paljon; vieläkö nähdään, tuleeko veli takaisin, tuleeko terveenä?

Viljo-veli

Äiti ja veljensä. Ilmeet kertovat kaiken.


Äiti veljensä ja vanhempiensa kanssa.



"Eron hetki lähestyy" lukee tämän kesällä 1942 otetun kuvan takana. Kuka lienee äidin kanssa tässä?



Äidilleni rakas UllaMaria mummi nukkui pois 8.2.1944. Hän oli ollut pitkän aikaa liikuntakyvytön ja äitini hoiti häntä voimiensa mukaan.
Hänestä äitini puhui paljon meillekin.

UllaMaria-mummin hautajaiset 2.3.44. Äiti kuviollisessa turkissaan. 
Äiti mm.kertoi, miten hänen oli vaikea jättää mummi omaan sänkyynsä, kun muut lähtivät metsään perunakellariin pakoon ilmahälytyksiä. Maavettä pommitettiin, koska siellä oli tervatehdas. Se oli hyvin lähellä äidin kotia, mutta kotitalo säästyi pommeilta.

Sodan päättyminen näkyy äidin vieraskirjojen teksteissä.
10.12.1944 on joku kirjoittanut, että "on palattu sotapoluilta ja voi sitä polokan jytkettä"! Nuorisolla oli ollu tapana kokoontua Levälään nimi- ja syntymäpäivinä ja silloin soi gramofoni ja salin lattialla tanssittiin.
Harrastustoimintaakin alettiin taas viritellä ja Nuorisoseuran talolla järjetettiin joulukuussa 1944 kaksi viikkoa kestänyt näytelmäkurssi. Ohjaajaksi oli saatu näytelmäkirjailija Alpo Vuolle, joka toimi nuorisoseurojen näytelmäohjaajana ja kansalais- ja työväenopistojen näytelmäopettajana. Osa kurssilaisista oli majoittuneena Levälään.

Alpo Vuolle on kirjoittanut äidin vieraskirjaan:




V.1945 vieraskirjamerkinnöistä näkee, että on alettu palata lähes normaaliin elämään. 16.10.1945 sirkanpäiviä juhlii koko kylän nuoriso ja tarjoilut ovat niin hyvät kuin pula-aikana voi olla.  "Rammari" soi ja nuoret tanssivat.

Isäni Väinö Nyyssösen puumerkki esiintyy ensimmäisen kerran 13.10.1945.
Ja sen jälkeen niitä alkaa näkyä jo hiukan tiheämmin.




 Hyvin moni on kirjoittanut kiitoksensa runomuodossa.




Tämän kirjoituksen perusteella voisi luulla, että äitini nuoruusaika oli pelkkää kansantanhua, näytelmiä ja voimistelua, mutta siihen on mahtunut raskasta työtäkin, sekä suurta surua läheisen ihmisen kaaduttua sodassa.  Hyvin monessa vieraskirjamerkinnässä mainitaan, että äiti yksin häärää keittiössä tai on pyykin pesussa, navetassa, tai muissa askareissa. Kaikesta välittyy kuitenkin sellainen kuva, että kylän nuoriso on viettänyt paljon aikaa yhdessä ja että heillä on ollut todella hauskaa, vaikka sota varjostikin ilonpitoa.
Levälässä on ollut aidosti "avoimet ovet" kenen tahansa tulla ja kyllä siellä on vieraita kestittykin lähes päivittäin. Onneksi äiti on pitänyt vieraskirjojaan aina esillä. Ilman niitä olisi pitänyt vain arvailla valokuvien perusteella, tai muistella sitä, mitä äiti itse kertoi.


V.1947 äitini Sirkka Levänen kihlautui isäni Väinö Ilmari Nyyssösen kanssa.




17.9.2017

Syystöitä riittää.





Syyskuu jo yli puolivälissä. Miten tämä aika menee niin huomaamatta. Vaikka tykkäänkin syksystä, joinakin päivinä hiipii mieleen väkisinkin ajatus talvesta, kovista pakkasista, paksuista lumikerroksista. Sehän tarkoittaa talon lämmittämistä, jokapäiväistä puiden sisälle raahaamista ja raskaita lumitöitä. Mutta vielä on paljon syystöitä tekemättä ja aurinkoisen kuulaina syyspäivinä talvi tuntuu vielä hyvinkin etäiseltä.
Jotakin pientä touhuan joka päivä, jos ei muuta, niin neulon.


Lisää kuvateksti


Viimeiset mustaherukat soseutin sauvasekoittimella, hiukan sokeria sekaan ja pakasteeseen. Siitä tuli oikein hyvää noinkin, keittämättä.

Naapureilta syntymäpäivälahjaksi saamani punaherukkapensas, "Punainen Hollantilainen" tuli istutetuksi veljen vaimon avustuksella.


Sienessä kävin vielä, vaikka en oikeastaan enää tarvitseis, mutta niitä on niin mukava keräillä. Ja syksyinen metsä on ihana paikka vaikka vain kävellä, kuunnella ja katsella.





Suolatut rouskut-riittänevät ensi talveksi.


Yrtit ovat yksi intohimoistani. Viime kesänä kasvatin ja kuivasin timjamia, rosmariinia, meiramia ja basilikaa tavallisten persiljan ja tillin lisäksi.
Tänä kesänä oli vuorossa lipstikkaa, minttua, persiljaa ja tilliä. Tilliä ja persiljaa laitoin myös pakasteeseen.


Tällä viikolla kuokin perunan maasta. Kaikki naapurit ovat tehneet sen jo aikoja sitten, mutta minun keittiön lattian alla oleva kellarini on sen verran lämmin, että odottelin sään viilenemistä. Ihan tyytyväinen olen perunan määrään, joskin en ihan viime kesän tulokseen päässyt.





Joinakin sateisina päivinä sain leivontainspiksen ja pakastimeen tuli hiukan vierasvaraa, mutta näyttävät nuo maistuvan päiväkahvin kanssa itsellenikin.

Caprin sitruunakakku, pumpulisen pehmeää.

Piparkakkuja Valion ohjeella

Amerikan suklaamuffinsit


Tänään lähdin hakemaan pihlajanmarjoja pakastettavaksi kokonaisena talven superfoodiksi, enkä malttanut olla kurkkaamatta vielä kerran mustatorvisienipaikkaani. Jotakin sinne  oli noussut, mutta ei kuitenkaan viime kesän määriä. Pitihän ne sieltä poimia.



Muutamat sukat olen neulonut lähinnä telkkaa katsoessa iltatöinä.








Ensi viikolle luvattiin kylmenevää, mutta sen jälkeen pitäisi vielä lämmetä. Aurinkoinen ja lämmin syksy, mikäs sen mukavampaa.