15.10.2014

Lehtikaali-kokeiluja; sipsejä ja soppaa!

Olin keväällä tuttavani kanssa ostoksilla paikallisessa puutarhamyymälässä. Valitsin siinä jotain siemeniä ja hän kysäisi, olenko kokeillut koskaan kasvattaa lehtikaalia? En ollut, ehkä en ollut edes syönytkään koskaan?? Hän kertoi, että aikoo kokeilla, kun sitä mainostetaan niin vitamiini- ja hivenainerikkaaksi!
Tottakai siitä lähti pussi siemeniä minunkin mukaani!
Esikasvatin taimia sisällä, kunnes siirsin ne kasvimaalle kesäkuun koleuteen selviytymään! Alku ei ollut lupaava monessakaan suhteessa; kylmää, jopa hallaöitä! Kun kasvu viimein lähti käyntiin, ilmeni seuraava ongelma! Jonakin päivänä huomasin, että kaaleistani on pian vain lehtiruodit jäljellä. Kirvat olivat popsineet ne melko pahan näköisiksi!

Näin surkealta näytti kesä-heinäkuussa
En kuitenkaan tehnyt asialle mitään, vaan unohdin koko vihannekset kasvimaani reunaan. Myöhemmin kesällä katsoin, että kirvojen syömät lehdet olivat lähes lakastuneet, mutta uusia terveennäköisiä lehtiä oli tuloillaan!

Jonkin verran sain satoa-ei minulla kovin paljon ollut kasvamassakaan, koska tämäkin oli kokeilu, niin kuin minun monet muutkin vihannekseni!
Lehtikaalini ovat edelleen maassa, koska ne kuulemma vain paranevat pikku pakkasesta!



Ei uskoisi, että nuo ylemmän kuvan kasvit tuottivat näin komeita vihreitä lehtiä!
Näistä tein monessakin eri lehdessä olleen ohjeen mukaan LEHTIKAALISIPSEJÄ.

Irrottelin paksuimmat lehtiruodot ja paloittelin lehdet pienemmiksi. Päälle loraus oliiviöljyä ja hiukan suolaa ja "sipsit" leivinpaperin päälle uunipannulle 175° n.10-15 min.
Ole varovainen suolan kanssa! Lehdethän ovat  melko ohuita!



Eikä kannata tehdä niin kuin minä, että laittaa sipsit uuniin ja lähtee avaamaan tietokonetta!!!!!!!!! Hiukan liian kauan olivat unissa-loppujen lopuksi kuivuvat yllättävän nopeasti.
Minä en yleensä tykkää sipseistä, mutta nämä kyllä maistuivat!


LEHTIKAALI-LINSSIKEITTO

Tämän valmistamiseen sain idean jostakin telkkarin ruokaohjelmasta. En katsonut mitä muuta siihen laitettiin, mutta ainakin lehtikaalia, sipulia ja valkosipulia freesattiin öljyssä ja hienonnettiin lopuksi sauvasekoittimella.


Linssit kiehumassa

Toisessa kattilassa nippu lehtikaalia, joista paksuimmat lehtiruodit irroitettu, pari pilkottua sipulia ja 2-3 valkosipulin kynttä öljyssä freesaantumassa.
Toisessa kattilassa n.1 dl punaisia linssejä kasvisliemessä kiehumassa.
Kun kaalin lehdet ja sipulit avat hiukan kuullottuneet, lisää vähän vettä ja hienonna sauvasekoittimella aivan ohueksi. Lisää seos lähes kypsien linssien joukkoon ja mausta mustapippurilla ja ripauksella chiliä.
Lopuksi loraus ruokakermaa ja n.100 gr Koskenlaskija(voimakas) sulatejuustoa.

Tarkista suola ja muut mausteet ja päälle reilusti persilja-ruohosipulisilppua!


Lautasellinen terveellistä "vihersoppaa"!! Punaiset linssit kadottavat värinsä keitettäessä.
Tähän voi tietenkin laittaa mitä tahansa vihannesta-porkkanaa, kukkakaalia-mitä kotoa (tai kaupasta!) löytyy!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti