Taitaa syksy olla mieleiseni vuodenaika, koska syksykuvia löytyy eniten, eli syys-, loka-, marraskuussa otettuja.
Syyskuun alku on sadonkorjuun, marjastuksen ja sienestyksen aikaa ja nehän ovat kaikki mielipuuhiani.
Huomaan, että kaikkina eri vuodenaikoina tulee kuvatuksi eniten järvimaisemaa auringonnousuineen ja -laskuineen. Saattaa siis olla hyvinkin paljon samanlaisia kuvia ensi vilkaisulla!
Seuraavat kuvat ovat vuosilta 2012-2014.
V.2012
|
Karpalosuo lammen rannalla. |
|
Syksyn merkit näkyvissä, 29.9.2012 |
|
Syksyn kuulautta. |
|
Maaruskaa |
|
Suppilovahveroita ja karpaloita. |
|
Naapurit tulossa hakemaan minua aamuhämärissä muikunverkkoja nostamaan. |
|
Taitaa sieltä jotakin nousta! |
|
Nopeat syö hitaat; lokit saavat verkkoihin eksyneet "roskakalat"! |
|
Joku näki tässä rantasaunan edustan kivessä hautovan sorsaemon! Miksipä ei! |
|
Rantamökki kalliollaan odottelee talvea. |
|
Lokakuun lopun yksinäinen piispanhiippa(?)! |
|
Lokakuun lopulla auringonnousun aikaan |
|
26.10.12 Pakkasyön jälkeinen aamu. |
|
Ensilumi; siankärsämöt ovat saaneet lumihuput! |
|
Marraskuista harmautta! |
|
7.11.12 Pihapiirissä alkaa olla talvi. |
|
Marraskuun alku on vielä syksyä, mutta melko talviselta näyttää! |
|
9.11.12 |
|
Marraskuun iltataivas liekeissä! |
|
Itse tekemäni tieviitta! |
|
Talven enteet ilmassa. |
V.2013
|
Syyskuun iltavärejä |
|
Vaarallista värikkyyttä |
|
Syyskuista kauneutta. |
|
Karpaloita joutuu joskus penkomaan sammalen sisästä. |
|
Myös mustatorvisieni piiloutuu usein muun kasvillisuuden sekaan(nämä erottuvat hyvin!!) |
|
Pihlaja syysasussaan |
|
Lokakuun kuulautta järvellä. |
|
Kuistin amppelit lokakuun iltapäivän auringossa. |
|
Lokakuussa voi olla näin kullanhohtoista! |
|
Lokakuisen päivän toinen vaihtoehto! |
|
17.11.13 iski Eino-myrsky kaataen pihapuita.. |
|
..ja katkaisten sähköt 2,5 vuorokaudeksi! |
|
Jäätyäkö vai ei? |
|
Riitettä |
|
Syksyn viimeisiä päiviä-tervetuloa talvi! |
V.2014
|
Syksyn aamu-usvaa |
|
Puolukkaa tuli poimituksi useamman vuoden tarve viime syksynä |
|
Haaparouskuja |
|
Highlandit syksylaitumella. |
|
17.10.14 |
|
Lokakuun loppupuolella 2014 |
|
Marraskuun alkua... |
|
22.11., mutta järvi jäätyi vasta n.kuukausi tästä eteenpäin. |
|
Syksy on kaunista. |
Tähän syyskuvien päätteeksi sopii hyvin pätkä Lauri Pohjanpään runosta "Syksy".
"Kaksi vanhaa, vanhaa varista, nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston, taivas harmaa. Sataa. Syksy on."