4.4.2015

Pieniniemi, kuvia eri vuodenajoilta. Syksy.

Taitaa syksy olla mieleiseni vuodenaika, koska syksykuvia löytyy eniten, eli syys-, loka-, marraskuussa otettuja.
Syyskuun alku on sadonkorjuun, marjastuksen ja sienestyksen aikaa ja nehän ovat kaikki mielipuuhiani.
Huomaan, että kaikkina eri vuodenaikoina tulee kuvatuksi eniten järvimaisemaa auringonnousuineen ja -laskuineen. Saattaa siis olla hyvinkin paljon samanlaisia kuvia  ensi vilkaisulla!

Seuraavat kuvat ovat vuosilta 2012-2014.

V.2012


Karpalosuo lammen rannalla.


Syksyn merkit näkyvissä, 29.9.2012
Syksyn kuulautta.

Maaruskaa

Suppilovahveroita ja karpaloita.

Naapurit tulossa hakemaan minua aamuhämärissä muikunverkkoja nostamaan.

Taitaa sieltä jotakin nousta!

Nopeat syö hitaat; lokit saavat verkkoihin eksyneet "roskakalat"!

Joku näki tässä rantasaunan edustan kivessä hautovan sorsaemon! Miksipä ei!


Rantamökki kalliollaan odottelee talvea.

Lokakuun lopun yksinäinen piispanhiippa(?)!

Lokakuun lopulla auringonnousun aikaan

26.10.12 Pakkasyön jälkeinen aamu.

Ensilumi; siankärsämöt ovat saaneet lumihuput!

Marraskuista harmautta!

7.11.12  Pihapiirissä alkaa olla talvi.

Marraskuun alku on vielä syksyä, mutta melko talviselta näyttää!

9.11.12

Marraskuun iltataivas liekeissä!

Itse tekemäni tieviitta!

Talven enteet ilmassa.



V.2013

Syyskuun iltavärejä

Vaarallista värikkyyttä

Syyskuista kauneutta.








Karpaloita joutuu joskus penkomaan sammalen sisästä.



Myös mustatorvisieni piiloutuu usein muun kasvillisuuden sekaan(nämä erottuvat hyvin!!)
 
Pihlaja syysasussaan

Lokakuun kuulautta järvellä.

Kuistin amppelit lokakuun iltapäivän auringossa.

Lokakuussa voi olla näin kullanhohtoista!


Lokakuisen päivän toinen vaihtoehto!

17.11.13 iski Eino-myrsky kaataen pihapuita..

..ja katkaisten sähköt 2,5 vuorokaudeksi!

Jäätyäkö vai ei?

Riitettä

Syksyn viimeisiä päiviä-tervetuloa talvi!



V.2014



Syksyn aamu-usvaa

Puolukkaa tuli poimituksi useamman vuoden tarve viime syksynä

Haaparouskuja








Highlandit syksylaitumella.

17.10.14
Lokakuun loppupuolella 2014

Marraskuun alkua...

22.11., mutta järvi jäätyi vasta n.kuukausi tästä eteenpäin.

Syksy on kaunista.


Tähän syyskuvien päätteeksi sopii hyvin pätkä Lauri Pohjanpään runosta "Syksy".

"Kaksi vanhaa, vanhaa varista, nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston, taivas harmaa. Sataa. Syksy on."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti