15.1.2016

Britakakku sitruunaisella täytteellä

Britakakku on ollut tiramisun ohella yksi suosikeistani yli kahdenkymmenen vuoden ajan!
Olen tehnyt tätä monenlaisilla eri täytteillä; mansikat, banaani, viinirypäleet, erilaiset hillot, säilykehedelmät ja kaikissa tietenkin mukana kermavaahto!




Tämä kokeilu lähti jälleen kerran siitä, että jääkaapissa oli pari sitruunaa, jotka halusin käyttää pois, ennen kuin menevät huonoksi!

Aloitin kakun valmistamisen keittämällä sitruunatahnan, lemon curdin, koska se pitää jäähdyttää hyvin ennen kermaan yhdistämistä!

LEMON CURD eli sitruunatahna

3 kpl                       kananmunaa
2 dl                         sokeria
1                             sitruunan raastettu kuori
1 dl                         sitruunamehua
1 rkl                        maissitärkkelystä

50 gr                       voita

Sekoita kaikki muut aineet paitsi voi paksupohjaisessa kattilassa  ja kuumenna seosta koko ajan hämmentäen. Anna kiehahtaa muutaman pulpahduksen ajan ja ota pois levyltä hämmentäen vielä hetken.
Lisää voi pikku nokareina ja sekoita hyvin. Laita kattila jäähtymään kylmään veteen.

Sitruunatahna(lemon curd) jäähtymässä



KAKKUPOHJA

125 gr                         voita
1 dl                             hienoa sokeria
2                                 munankeltuaista
1 dl                             maitoa
1½ dl                          vehnäjauhoa
3 tl                              leivinjauhetta


PINNALLE

2                                munanvalkuaista
1½ dl                         hienoa sokeria
1 tl                             vaniljasokeria
50 gr                          mantelilastuja tai hasselpähkinärouhetta


TÄYTTEEKSI

2-3dl                           vispikermaa + lemon curdia


 Vispasin ensin päälle tulevan marengin, niin en tarvinnut pestä välillä vispilöitä!
Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää  sokeri+vaniljasokeri voimakkaasti vatkaten.


Marenkivaahto


Pohjaa varten vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi ja lisää keltuaiset.
Lisää maito ja vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle! Älä hämmästy taikinan vähyyttä (n.½ cm kerros!), se kuuluu asiaan.
Levitä marenkiseos taikinan päälle, mutta ei aivan reunoille asti (niinkuin minä tein!), koska se leviää hiukan uunissa. Ripottele mantelilastut päälimmäiseksi.

Kakkulevy uuniin menossa
Paista n.20-25 min. 175°



Paistettu kakkupohja

Anna kakkulevyn jäähtyä ja vispaa sillä aikaa 2-3 dl kermaa.
Lisää kermavaahtoon lemon curdia makusi mukaan! Minä jätin ehkä n.1/4 laittamatta.
Tähteeksi jäänyt sitruunatahna säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän ja sitä voi käyttää pikkuleipien täytteeksi tai kääretortun väliin!

Leikkaa jäähtynyt kakkulevy kahtia ja päälystä toinen puolisko kerma-sitruunatahna täytteellä.
Voit laittaa  päälle jotain hedelmiä tai marjoja. Minä laitoin purkillisen säilöttyjä mandariinilohkoja.





Nosta kakkulevyn toinen puolikas täytteiden päälle ja kakku on valmis! Kakun päälle ei enää laiteta mitään, vaan siinä maistuvat marengin päällä paahtuneet mantelilastut!

Tämä kakku on melko makea johtuen tuosta marengista, joten kirpeähkö sitruunatahna sopii oikein hyvin täytteeksi kermavaahdon kanssa!























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti