20.9.2015

Syyssadon piiras ja Kesäkurpitsapalleroita

Tämä kesä ei ollut mitenkään suotuisa kotipuutarhurille; oli kylmää ja sateista, eikä aurinko liiemmin näyttäytynyt alkukesästä! Ja lisäksi kesäkuun kolmannen päivän Orvokkitrombi runteli ainakin tomaatin- ja kesäkurpitsantaimiani.
Jotakin sentään sain ja ihan tyytyväinen olen. Perunat kasvoi, ehkä hiukan ruttoisia osa, sipuleistakin tuli parempi sato kuin edellis kesänä ja porkkanatkin kasvoivat jonkinmoisiksi. Aiemmin ei ole porkkana suostunut kasvamaan minun pikkuisessa kasvimaassani!
Palsternakat ovat vielä maassa, samoin porkkanat.
Kurkkuja sain vähän, pystyin jopa tekemään muutaman pikkupurkin inkivääri-valkosipulikurkkuja talven varalle!
Kesäkurpitsatkaan eivät kovin paljoa tehneet satoa, mutta en kuitenkaan tarvinnut kaupasta yhtään ostaa kesän aikana. Pikkelsiin eivät riittäneet!

Tänään hyödynsin omia vihanneksiani leipomalla piiraan ja lisäksi paistoin päivälliseksi kesäkurpitsapalleroita kreikkalaisella ohjeella.

Piiraan ohje on oman kehittelyn tulosta!Saa nähdä, milloin se putkahtaa eräälle suositulle ruokasivustolle hiukan tekstin sanamuotoa ja järjestystä muuteltuna ja jonkun muun nimiinsä kopsaamana. On ollut muutama tapaus, mutta ...


Valmistus kannattaa aloittaa täytteen tekemisestä.

TÄYTE
kantarellia n. 1½ dl neste haihdutettuna, porkkanaa karkeana raasteena n.2 dl, sipulia 1 kpl hienonnettuna, kukkakaalia .2 dl pieniksi kukinnoiksi paloiteltuna, fetaa n.100 gr murusteltuna, amerikan pekonia n.½ pkt hienonnettuna (jos haluat kasvisversion, käytä kasvisöljyä)

-laita pekoni tirisemään kuumalle pannulle, että siitä alkaa irrota rasvaa
-hauduttele kaikki kasvikset tässä rasvassa puolikypsiksi
- lisää fetaa n.100 gr muruina (tai Aurajuustoa)
-mausta mustapippurilla, jollakin mieleiselläsi yrttimausteella(basilika,persilja) ja tarvittaessa suolalla
-jätä seos jäähtymään

Täyteaineksia; kantarellia, porkkanaa, kukkakaalia ja sipulia





Amerikan pekoni tirisemässä

Kasvikset hautumassa pekonissa

Täytteeseen vois lisätä erivärisiä paprikasuikaleita väriä antamaan



POHJA

100 gr                                      voita/margariinia
2 dl                                           vehnäjauhoja
1 dl                                           juustoraastetta (esim.emmental)
½ dl                                          kylmää vettä

1. Nypi taikina-ainekset tasaiseksi ja lisää lopuksi kylmä vesi. Älä vaivaa liikaa, ettei sitkisty.
2. Painele taikina piirasvuuan pohjalle ja reunoille ja tue reunat foliosuikaleilla.
3. Esipaista pohjaa 200°.ssa  n. 10 min.


Pohjataikina tuettu foliosuikaleilla reunoilta niin eivät valahda alas esipaistettaessa

Pohjan esipaiston aikana sekoittele loput täyteainekset.

3 kpl                                        kananmunaa
1 dl                                          kevytkermaa
1 tlk                                         smetanaa (creme fraichea)
1 dl                                           juustoraastetta
hiukan mustapippuria ja suolaa (tarvittaessa)


"Munamaito"

Täytteet lisätty 
 Kaada muna-kerma-smetana-juustoraasteseos täytteiden päälle ja koristele vaikkapa kirsikkatomaatin puolikkailla. Minulla tuossa muutama miniviipale munakoisoa, sitä ainokaista, joka kasvoi tänä kesänä n.tulitikkulaatikon mittaiseksi!!!

Laita piiras takaisin uuniin 200°:een n.20-25 minuutiksi! 


Piiras lähtee paistumaan




Valmista tuli!



Olen tyytyväinen lopputulokseen!
Maku ja rakenne hyvät, täyte mehevä, mutta ei "vetinen"!


Tähän piiraaseen voit käyttää lähes mitä tahansa kasviksia/sieniä! Minä tein niistä, mitä minulla oli tällä hetkellä saatavilla!







Kesäkurpitsapallerot

300 gr                             kesäkurpitsaa
1                                     sipuli
n.1 dl                              korppujauhoa (murskasin kreikkal. Dakos-korppuja)
50 gr                               juustoraastetta (kreikkal.kefalotiria, tai emmentalia)
2 kpl                               kananmunaa
                                       persiljasilppua
1 tl                                 minttua
                                      mustapippuria

Öljyä paistamiseen.

Raasta kesäkurpitsat ja sipuli ja laita lävikköön ja lisää n.1tl suolaa, sekoita ja jätä valumaan.
Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset ja vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Sekoita hyvin valutettuun raasteeseen(minä hiukan painelin vielä enintä nestettä pois), korppujauhot, juustoraaste ja munankeltuaiset sekä mausteet.
Kääntele lopuksi valkuaisvaahto sekaan.

Alkuperäisen ohjeen mukaan nämä pitäisi uppopaistaa öljyssä, mutta minä paistoin pannulla reilussa öljymäärässä pihvinmallisia. Taikinasta olisi saanut muovatuksi oikein hyvin myös pyöryköitä. Uppopaistoon kannattaa tehdä melko pieniä palloja, niin paistuvat helpommin läpi kypsäksi!

Taikina on hyvin kiinteää, helppoa muotoilla.






 Hyvin maistuivat sunnuntain ruuakseni!
Kreikaksi Kolokithokeftedes=kesäkurpitsapyörykät!

Kali orexi! Hyvää ruokahalua!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti