6.4.2016

Ananas-sitruuna hyytelökakku

Naapurit tulivat sahaamaan minulle puita vaikeista kallionkolosista, minne ei metsäkoneet päässeet eivätkä ylettyneet. Minulla ei ollut oikein mitään kahvin kanssa tarjottavaa ja aloin katsella "varastojani"!
Jääkaapissa oli purkki Viola sitruunatuorejuustoa, yksi Mascarpone tuorejuusto, kermaa ja kreikkalaista maustamatonta jugurttia, sekä sitruunoita! Kuiva-ainekaapista löytyi yksi ainoa purkki säilöttyjä ananaspaloja!
Eli hyytelökakun täytteet ja päälys!
Liivatteita ja hyytelösokeria löytyy lähes aina!
MUTTA..pohjan muruseosta varten ei ollut kaura- tai digestivekeksejä. Muistin, että joskus joulun edellä oli Pirkassa ohje, missä pohjaan oli käytetty ruishiutaleita ja olin sen onneksi tallettanut! (Pirkka 9/2015)

POHJA
3 dl                         ruishiutaleita
30 gr                       voita/margarinia
3/4 dl                      fariinisokeria

Paahda ruishiutaleita kuivalla pannulla hetki. Lisää voi ja fariinisokeri ja jatka kuumentamista niin, että seos on rapeaa.
Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjan ja reunan väliin ja levitä jäähtynyt seos vuuan pohjalle. Seos on murumaista, irtonaista, toisin kuin keksimurusta tehty pohjaseos.

TÄYTE
1 rasia(200gr)                                 Valio Viola sitruunatuorejuustoa
1 rasia                                              Mascarpone tuorejuustoa
3/4 dl                                               maustamatonta jugurttia
3 dl                                                 vispikermaa
1 dl                                                  tomusokeria (sokerin määrää kannattaa maistella)
3 tl                                                  vaniljasokeria
3½                                                  liivatetta
n.puolen sitruunan mehu

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Sekoita juustot, jugurtti, sokeri ja vaniljasokeri keskenään.
3. Vispaa kerma ja sekoita varoen juustoseokseen.
4. Kuumenna sitruunamehu, mutta ei liian kuumaksi, ettei liivate menetä tehoaan. Pusertele  liivatteista vesi ja laita ne liukenemaan sitruunamehuun.
5. Kun liivate-sitruunamehuseos on hiukan jäähtynyt, kaada se ohuena nauhana juusto-kermaseokseen koko ajan hyvin sekoittaen, ettei liivate paakkuunnu.
6. Tarkista vielä sokerin määrä ja nostele täyte vuokaan pohjaseoksen päälle varoen, koska ruishiutaleseos on hyvin irtonaista. Tasoita pinta.
7. Laita kakku hyytymään 1-2 tunniksi jääkaappiin.

PÄÄLYS
ananaspaloja 1-2 prk (minulla oli vain yksi purkki)
ananaspurkin lientä
hyytelösokeria

Hyytelösokeripaketissa on ohje:
2 dl nestettä
1 dl hyytelösokeria
(muutama tippa keltaista elintarvikeväriä)
Sokeri lisätään vähin erin kuumaan nesteeseen ja annetaan kiehahtaa koko ajan sekoittaen.

Lado ananaspalat kakun päälle ja lusikoi hiukan jäähtynyt kiille niiden päälle! Minulla oli vain puoli annosta päälyskiillettä, koska sain sen verran mehua yhdestä purkista!
Anna hyytyä jääkaapissa.

Tästä kakusta saa hyvinkin erilaisen, kun laittaa enemmän hedelmiä päälle ja viimeistelee vielä vaikkapa kermavaahdolla. Minulla kermat menivät täytteeseen!!





Nostelin pohjan seosta tuohon palan päälle!




Lisää kuvateksti
 Tälle kakulle antaa todella hyvän maun paahdettu ruishiutale-fariinisokeriseos. Ja pohja pysyy rakenteeltaan rapeana, joskin irtonaisena, mutta ei se haittaa. Hyvin pystyy kakkulapiolla leikkaamaan.


Kakku testattiin "talkooporukan"kanssa ja hyvin näytti maistuvan!


                         




2 kommenttia: