Tämän piirakan voi tehdä ihan mistä marjoista itsekukin haluaa, tai käyttää useampaa lajia sekaisin. Mustikka-vadelmasekoituksestakin tulee todella hyvä
Tällä kertaa tein puolukoista, koska niitä on pakastimessani todella paljon.
POHJA
150 gr voita/margariinia
1½ dl sokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoa
3/4 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää kuivat aineet nopeasti taikinaan.
Levitä taikina piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille.
Esipaista pohjaa 200° n. 10 min.
TÄYTE
1 tlk kermaviiliä
1 muna
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5 dl marjoja (mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa)
Sekoita täytteen aineet paitsi ei marjoja. Kaada kermaviili-munaseos esipaistetun pohjan päälle ja ripottele marjat päälimmäiseksi.
Jatka paistamista n. 15 min. (paistan yleensä hiukan kauemmin, kuitenkin katsottava, ettei reuna ala palaa)
Tämän piirakan täytteeseen lisäsin pari rkl appelsiinituorejuustoa ja n.½ kananmunaa. Marjat laitan jäisenä ja sekoitan niihin pari teelusikallista perunajauhoa.
Myös sokerin määrää voi säädellä oman makutottumuksen ja marjojen happamuuden mukaan!
Täyte on uunista otettaessa yleensä hiukan "hyllyvää", mutta tasaantuu jäähtyessään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti