12.9.2013

Himmun parhaat piparkakut

Teen yleensä joka syksy hyvissä ajoin ns.harjoituspiparit, ehkä kahdet, kolmetkin ennen varsinaisia joulupipareita. Glögin kanssa niitä alkaa mennä enemmänkin!

Kotilieden Joulukirjan kylkiäisenä sain Inga ja Kristiina Aaltosen "Pienen Piparkakkukirjan", jossa on aivan ihania piparkakkutalojen sekä piparkakkujen ohjeita.
Jo viime syksynä tein sen ohjeella näitä Himmun parhaita ja koska olivat hyviä, tekaisin nytkin pikkuannoksen.

Taikina ei ole helpoin kaulittava ja siksi kannattaakin ottaa vain pieni pala kerrallaan työn alle. Ohjeessa sanotaan myös, että jäävät melko vaaleiksi, koska mausteita ja siirappia ei ohjeen mukaan tule kovinkaan paljon.
Minä jouluisten mausteiden ystävänä lisäsin oikein reilusti kaikkia piparkakkuihin laitettavia mausteita eli inkivääriä ja pomeranssia samoin kuin suurensin tuota kanelin ja neilikankin määrää. Kardemummaakin voi laittaa. Mutta alla on ohje suoraan tuosta kirjasta. Näistä tulee hyvin mureita, suussa sulavia ehkä tuon perunajauhon ansiosta.

OHJE

3                                        kananmunaa
4½ dl                                 sokeria
400 gr                                sulatettua voita
1 dl                                    tummaa siirappia
3 tl                                     soodaa
n.9 dl                                 vehnäjauhoja
3 dl                                    perunajauhoja
1 rkl                                   kanelia
1½ tl                                  neilikkaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää sulatettu, hiukan jäähtynyt voi sekä siirappi.
Sekoita keskenään jauhot ja mausteet ja lisää taikinaan.
Laita taikina kiinteytymään jääkaappiin seuraavaan päivään.

Kauli taikina pieni pala kerrallaan hyvin jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi ja ota pipareita erilaisilla muoteilla. Laita ne leivinpaperilla päälystetyille uunipelleille ja paista 175°  7-12 min.(ehkä 8-9 min. oli sopiva paistoaika). Pipareitten paksuus määrää paistoajan.

Enkeleitä ja sydämiä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti