21.5.2014

Vihannesten kasvatuksen edistymistä ja "takaiskuja"!

Yöpakkaset ovat takanapäin-toivottavasti, joten on aika siirtää tomaatit ulos muovikehikon sisään.
Olin jo aiemmin istuttanut runko- sekä amppelitomaatit suuriin ruukkuihin ja aloittanut runkotomaattien totuttamisen ulkoilmaan.
Amppelitomaatit hurautin hellepäivänä suoraan ulos ja se kostautui heti! Lehdet muuttuivat osittain valkeiksi. Googlasin netistä asiaa ja siellä moni kertoi käyneen itselleen samoin ja  että se johtuu juuri siitä, että ei ole vähin erin viety "ulkoilemaan".
Ajattelin sen olevan turhaa, kun oli niin lämmintä. Vahingosta viisastuu ja lisäksi siellä kaikki vakuuttelivat taimien toipuvan tästä shokista! Hyvä niin, sillä tomaatit ovat jo kukalla!

Miten tyhjälle yläkerran ikkunoiden edusta nyt näyttääkään, kun taimiviidakko on siitä lähes kokonaan viety pois!




Aluksi taimet hiukan nuokkuivat helteessä, mutta piristyivät heti yön viileydessä. Laitoin istutusruukkuihin tomaateille tarkoitettua luomulannoitetta ja multa oli turvemultaa, jonka sekaan laitoin hiukan mustaa multaa.

Paprikoita betoniharkoissa..

..mutta ei enää!! Hiiri oli napsaissut nämä poikki viime yönä-lehtiä näkyy kivijalan raossa!


Onneksi muutama näin hyvä lähes jo kukkiva taimi on vielä sisällä turvassa!

Kasvi- ja perunamaalle olen laittanut hiukan varhaisperunaa, sipuleita 1,5 kg ja salaattia ja retiisiä.

Harson alla etualalla salaatti ja retiisi, taempana hiukan varhaisperunaa.

Tähän laitan lisää perunaa.


Mustaherukkapensaat näyttävät voivan hyvin ja pölyttäjiä on runsaasti tänä keväänä!

Kurkku-ja kurpitsapenkki -viritelmäni!

Tähän laitoin jo muutaman esi-idätetyn kurkunsiemenen ja saan veljen vaimolta pari kurpitsantaimea!


Tomatillo

Eksoottinen uusi tuttavuus, tomatillo on venähtänyt melko korkeaksi ja näyttäis jo nuppujakin olevan.
Tämä on näistä taimista paras ja olen pitänyt vielä sisällä. Muutaman pienemmän vein kokeeksi ulos.
Tämä on kokeilu, josta ei ole mitään entistä kokemusta. Enkä tiedä, onko tomatillojen kasvatus tällaisissa olosuhteissa yleensäkään mahdollista? Katsotaan...


Päivän kalasaalis!

Jos hiiret olivat syöneet paprikantaimeni, niin Ahti antoi siitä edestä kivan saaliin katiskasta!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti