25.12.2013

Itse tehtyjä joululahjoja

Nyt kun aatto on jo takana ja lahjat avattu, voin laittaa hiukan kuvia itse tekemistäni joululahjoista!
Niitä valmistui virkaten, neuloen ja ommellen sekä leipoen.

Suurin työ oli virkattu pyöreä n.175 cm halkaisijaltaan oleva liina, Novitan Kotiväki-langasta.
Ohje oli Suuren Käsityökerholehden numerosta 5/1985.






Minulla ei ole pyöreää pöytää, jollaiselle tämä on tarkoitettu.
Ohjeen mukaan tästä olisi tullut hyvinkin paljon suurempi, mutta aivan muistikuvan mukaan tein ja on kuulemma just sopiva.
Tämän valmistuminen kesti sen verran kauan, että oli samalla sekä syntymäpäivä-,joulu-, että tupaantuliaislahja!!

Kotikutoisesta pellavakankaasta olen valmistanut useammallekin tuttavalle pyyhkeitä, jotka ovat lopulta päätyneet lahjansaajilla pöytäliinoiksi! Niin kävi nytkin!

Päihin virkkasin pitsit!

Tämä hartiahuivi on melko nopea valmistaa ja on "reikäisyydestään"huolimatta hyvinkin lämmittävä. Novitan Nalle-langasta virkkasin, vaikka ohjeessa oli käytetty 7 Veljestä!

Toivottavasti lämmittää ystävättären hartioita lukiessa ja telkkaa katsoessa!

Villasukkia minä teen joka syksy miettimättä sen enempiä, kenelle ne menevät tai tarvitseeko niitä kukaan!! Aina niille on löytynyt käyttöä!


Nämä kahdet suuret miestensukat menivät myös joululahjaksi. Jossakin lehdessä oli listattu lahjoja, joita kukaan EI halua saada ja siinä kymmenen ei-halutuimman lahjan joukossa oli myös villasukat. Toistaiseksi ei ole kukaan palauttanut-hienotunteisia tuttavia!


Virkkasin ohuesta langasta tällaisia tähtiä kuuseen tai ikkunaan ripustettavaksi, mutta jäivät puolitiehen, kun en löytänyt omista lähikaupoistani tekstiilinkovettajaa (tärkkiä), enkä viitsinyt kotikonsteilla (perunajauholla)kovettaa. Tuohon sydänkoriin voi piilottaa jonkin pienen jouluyllätyksen kuusen oksaan!



Yleensä myös leivon kakkuja tai pikkuleipiä lahjaksi. Tänä jouluna tein vain annoksen lusikkaleipiä, joita varten ostin tämän jouluisen purkin.



 
 Pitää aloittaa heti vuoden vaihteen jälkeen taas lankojen hankkiminen ja katsastella sopivia ohjeita. 
Kyllä ne ideat siitä alkavat putkahdella!



2 kommenttia:

  1. Hei se pyorea virkattu liina on ihan alyttoman hieno! Ihailen sita aina aidilla kaydessani!!!! Mahtava :) t.Julia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Julia! Ja oli suorastaan ihme, että ihan sattumalta ilman mittoja tuli sopiva! Ehkä olen nähnyt pöydän tarpeeksi usein!

      Poista