1.6.2015

Raparperikakku

Kaksi hyvää syytä ryhtyä leipomaan; sain naapureilta nivaskan raparpereja ja ulkona aivan mahdottoman kova, puuskittainen tuuli, eikä sinnekään houkuttele lähteä puuhailemaan...joten!

Reseptejäni selatessa löytyi varmaan parikymmentä erilaista raparperileivonnaisen ohjetta, mutta päätin tehdä jotain, mitä en ole ennen tehnyt! Eli otin riskin onnistumisesta?
Ihmettelin sitä, kuinka paljon olen keräillytkään raparperiohjeita siihen nähden, että melko harvoin tulee tehdyksi, koska itselläni ei ole raparperia kasvamassa. Naapureilta olen joka kevät  saanut sen, minkä olen tarvinnut!

En tiedä, enkä muista, mistä tämä ohje on lähtöisin. Paperilappuselle sen olen joskus kirjoittanut-ehkä jostakin lehdestä?
Tässä ohje alkuperäisenä(minun piti soveltaa, koska ihan kaikkea ei ollut kotona saatavilla!!).
Hyvin onnistui hiukan improvisoidenkin!


1½ dl                                      juoksevaa margariinia (sulatin leivontamargariinia)
2 dl                                         sokeria
3 kpl                                       kananmunaa
1 prk                                       kevyt ranskankermaa (laitoin n.1½ dl kermaviiliä)
4½ dl                                      vehnäjauhoa
2 tl                                          leivinjauhetta
1 rkl                                        vaniljasokeria
(2 tl                                         kardemummaa)

Täyte:
300 gr                                     raparperipaloja (kuorittuna)
1 dl                                         sokeria
1 rkl                                        kanelia
2 tl                                          inkivääriä

Vuokaan:
n.2-3  rkl                                 rasvaa (laitoin sulatettuna)
½ dl                                        mantelilastuja (saa laittaa 1 dl, tulee toscamainen pinta kakkuun!)




Tässä jo kahvitellaan! Kakun päällä vaahdotettua vaniljakastiketta.



 Aineita mitattuna, raparperit kuorittuna ja pilkottuna.

Vaahdota rasva ja sokeri ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten sekä vaniljasokeri. (Laitoin n.2 tl kardemummaa, koska se sopii hyvin myös raparperileivonnaisiin!)
Lisää ranskankerma sekä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. 
Vuorasin irtopohjavuuan leivinpaperilla siltä varalta, jos keväisistä mehukkaista raparpereistä irtoaa runsaammin nestettä ja se pääsee vuuan pohjan rakosesta valumaan uunin pohjalle. Ei olis ehkä tarvinnut!
 



Rasvaa ja mantelilastuja leivinpaperoidun irtopohjavuuan pohjalla.




Levitä n.puolet taikinasta vuokaan mantelilastujen päälle. 




Taikinakerroksen päälle raparperipalat, sokeri, sekä kaneli ja inkivääri. Painele paloja kevyesti taikinakerrokseen. Raparperien päälle tuleva sokerimäärä tuntui tehdessä melko suurelta (1 dl!!), mutta ei ole yhtään liikaa-ainakaan minulle!







Lisää loppu taikina vuokaan ja paista 175°  n.60 min. uunin keskitasolla.  Jos kakku alkaa tummua liikaa, peitä  vuoka leivinpaperilla. Viimeiset 15 min.paistoin peitettynä.


Uunista otettuna




Anna kakun jäähtyä hieman ennen vuuasta kumoamista.



Valmis

Kakun kanssa sopii hyvin kermavaahto, jäätelö tai vispattu vaniljakastike ja tietenkin kuppi kahvia!



Voila!






                    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti