24.9.2017

Äitini Sirkka Leväsen nuoruusvuodet Maaveden Levälässä 1923-1947

Äitini Sirkka syntyi 11.5.1923 Maavedellä Siiri ja Tuomas Leväsen esikoisena. Levälä oli suuri maalaistalo ja jonkinlainen kyläkunnan keskuspaikka, jonne sukulaiset ja tuttavat olivat aina tervetulleita. 


Levälän taloa ei ole enää olemassa. Sen tilalle on rakennettu uusi, pienempi talo.

En tiedä, milloin nämä kuvat on otettu.

Äidin vanhemmat Siiri (os.Myyryläinen, s.1898) ja Tuomas Levänen (s.1893) kihlakuvassa.

Äidin isovanhemmat (isän puolelta) UllaMaria (s.1860) ja Adam Levänen (s.1864).

Tämän kirjoittamisen teki vaikeaksi kuvista osittain puuttuvat päivämäärät ja henkilöiden nimet. Kerronta ei ole täysin kronologista, mutta enää ei ole ketään, jolta saisin tarkistetuksi asioita.
Valokuvia on yllättävän paljon ja lisäksi löytyi kaksi äidin vieraskirjaa, joista oli suuri apu.

Ensimmäinen kuva äidistä

Äiti Siiri-äitinsä sylissä

Muutaman vuoden ikäisenä

Äiti äitinsä (oikealla) kanssa.

Pieni lettipäätyttö, Sirkka.


Perhekuva, jonka vuodesta ei ole tietoa. Äiti yläoikealla. Isä-Tuomas on harvemmin kuvissa. Hän varmaan ahkeroi aina maatalon töissä, eikä ehtinyt valokuviin. Viljo-veli alaoikealla.




Maavedellä oli kansakoulu, eikä äidin koulumatka ollut kovin pitkä. Joitakin kuvia ja asioita on kouluajoista säilynyt. Äiti on todennäköisesti aloittanut koulunkäynnin syksyllä 1930.
Silloin on näköjään ollut tapana palkita oppilaita puhtaudesta kiiltokuvilla.


Koulukuva v.1933, äitini todennäk.kolmannessa rivissä edestä lukien keskellä (vaalea polkkatukka)

Koulukuva v.1935, äiti toinen rivi edestä, kolmas oikealta.


Äidin "monitaiteellinen" harrastustoiminta on alkanut jo kouluaikana ja jonkinmoista tunnustustakin on 15-vuotias tyttö saanut.





Viimeinen kansakoulutodistus, jatko-opetuksesta.


Rippikoulussa.Mistä johtunee, että muutamalla tytöllä on valkoinen puku ja suurimmalla osalla musta?

Konfirmaatiopäivä, äiti edessä kolmas oikeata.

Äiti eturivissä kolmas vasemmalta.


Tuolloin oli tapana käydä valokuvassa markkinapaikoilla. Usein ne kuvat otettiin jonkin maisemakulissin edessä.

Äiti äitinsä ja Viljo-veljen kanssa. Takana olevaa mieshenkilöä en tunnista.

Äiti ystävättärensä kanssa markkinakuvassa.

Äiti v.1938 ehkä Pieksämäellä?

Maavedellä oli hyvin vireästi toimiva nuorisoseura ja kylän nuoret näyttävät osallistuneen sen toimintaan erittäin aktiivisesti.
Jo edellä mainitun runonlausunnan lisäksi äiti harrasti näyttelemistä, kansantanhuja, voimistelua ja kuorolaulukin mainitaan jossakin.

Muutama kuva kansantanhuesityksistä. Äidin kansallispuku oli muistaakseni Alavuden puku?

Äiti seisomassa oikealla.

Naisryhmän esitys, äiti vasemmalla toiseksi takimmaisen parin oikeanpuoleinen.

Äiti oikealta toisessa parissa. (Kuva epätarkka)

V.1940 sekä 1941 loppuvuodesta äiti on ollut Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä  naisvoimistelijoiden "leirillä".  Opisto oli noina vuosina muutettu sotilassairaalaksi, mutta silti siellä on ollut jotakin urheilutoimintaakin. Äidin vieraskirjoista löytyy muistokirjoituksia kurssitovereilta, mutta myös sotilassairaalan sotapojilta.

Äiti kolmas rivi edestä keskellä.


 Nuoruusajan kuvia.

Hiihtoasumuotia.





1930-40-lukujen muotia


Äidin vieraskirjoissa näkyy sota-aika selvästi. Vieraita käy edelleen paljon ja heitä kestitään korvikkeella, "maukkailla munkeilla ja kaakuilla", mutta jokainen muistelee haikeana aikaa, kun saatiin käydä tanhu- ja näytelmäharjoituksissa tai iltamissa nuorisoseurantalolla. Toiveikkaina kuitenkin odotetaan sodan päättymistä ja sitä, että saadaan taas jatkaa tuota kaikkea.

Yksi äidin nuoren elämän vaikeimpia hetkiä on ollut Viljo-veljen sotaan lähtö vain 17-vuotiaana (?). Lähtöhetken kuvissa kasvojen ilmeet puhuvat paljon; vieläkö nähdään, tuleeko veli takaisin, tuleeko terveenä?

Viljo-veli (s.1925)

Äiti ja veljensä. Ilmeet kertovat kaiken.


Äiti veljensä ja vanhempiensa kanssa.



"Eron hetki lähestyy" lukee tämän kesällä 1942 otetun kuvan takana. Kuka lienee äidin kanssa tässä?



Äidilleni rakas UllaMaria mummi nukkui pois 8.2.1944. Hän oli ollut pitkän aikaa liikuntakyvytön ja äitini hoiti häntä voimiensa mukaan.
Hänestä äitini puhui paljon meillekin.

UllaMaria-mummin hautajaiset 2.3.44. Äiti kuviollisessa turkissaan. 
Äiti mm.kertoi, miten hänen oli vaikea jättää mummi omaan sänkyynsä, kun muut lähtivät metsään perunakellariin pakoon ilmahälytyksiä. Maavettä pommitettiin, koska siellä oli tervatehdas. Se oli hyvin lähellä äidin kotia, mutta kotitalo säästyi pommeilta.

Sodan päättyminen näkyy äidin vieraskirjojen teksteissä.
10.12.1944 on joku kirjoittanut, että "on palattu sotapoluilta ja voi sitä polokan jytkettä"! Nuorisolla oli ollu tapana kokoontua Levälään nimi- ja syntymäpäivinä ja silloin soi gramofoni ja salin lattialla tanssittiin.
Harrastustoimintaakin alettiin taas viritellä ja Nuorisoseuran talolla järjetettiin joulukuussa 1944 kaksi viikkoa kestänyt näytelmäkurssi. Ohjaajaksi oli saatu näytelmäkirjailija Alpo Vuolle, joka toimi nuorisoseurojen näytelmäohjaajana ja kansalais- ja työväenopistojen näytelmäopettajana. Osa kurssilaisista oli majoittuneena Levälään.

Alpo Vuolle on kirjoittanut äidin vieraskirjaan:




V.1945 vieraskirjamerkinnöistä näkee, että on alettu palata lähes normaaliin elämään. 16.10.1945 sirkanpäiviä juhlii koko kylän nuoriso ja tarjoilut ovat niin hyvät kuin pula-aikana voi olla.  "Rammari" soi ja nuoret tanssivat.

Isäni Väinö Nyyssösen puumerkki esiintyy ensimmäisen kerran 13.10.1945.
Ja sen jälkeen niitä alkaa näkyä jo hiukan tiheämmin.




 Hyvin moni on kirjoittanut kiitoksensa runomuodossa.




Tämän kirjoituksen perusteella voisi luulla, että äitini nuoruusaika oli pelkkää kansantanhua, näytelmiä ja voimistelua, mutta siihen on mahtunut raskasta työtäkin, sekä suurta surua läheisen ihmisen kaaduttua sodassa.  Hyvin monessa vieraskirjamerkinnässä mainitaan, että äiti yksin häärää keittiössä tai on pyykin pesussa, navetassa, tai muissa askareissa. Kaikesta välittyy kuitenkin sellainen kuva, että kylän nuoriso on viettänyt paljon aikaa yhdessä ja että heillä on ollut todella hauskaa, vaikka sota varjostikin ilonpitoa.
Levälässä on ollut aidosti "avoimet ovet" kenen tahansa tulla ja kyllä siellä on vieraita kestittykin lähes päivittäin. Onneksi äiti on pitänyt vieraskirjojaan aina esillä. Ilman niitä olisi pitänyt vain arvailla valokuvien perusteella, tai muistella sitä, mitä äiti itse kertoi.


V.1947 äitini Sirkka Levänen kihlautui isäni Väinö Ilmari Nyyssösen (s.1909) kanssa.




4 kommenttia:

  1. Oli jännää seurata kuvien kulkua ajassa Etiäppäin..

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista luettavaa, sinun mummo on ollut topakan näköinen emäntä.
    Ihanaa kun olet voinut tallentaa muistot, toivottavasti on olemassa kopiot etteivät vaan häviä.

    VastaaPoista
  3. Tiedätkö äitisi kansakoulun opettajan nimeä?

    VastaaPoista