16.5.2013

Äiti 90 vee 11.5.2013

Juhlat päätettiin järjestää ja suunnittelu aloitettiin jo pääsiäisen tienoilla siltä pohjalta, että kaikki tehdään itse ja että juhlat pidetään päivänsankarin kotona (eli veljen perheen talossa).
Kutsuvieraslistalle tuli oman porukan kanssa reilu 60 henkeä ja se olikin jo aivan maksimi samaan aikaan paikalla olemaan.
Veljen vaimon kanssa ostettiin hyvissä ajoin kaikki, mitä suinkin voi säilymisen kannalta ostaa: kynttilät, lautasliinat, kakkupaperit, kahvit, sokerit, mausteet. Pestiin ja mankeloitiin liinat, kiillotettiin hopeat, puhumattakaan siivouksesta ikkunanpesuineen, mitkä veljen vaimo hoiteli siinä kevättöiden ohessa. Haalittiin hiukan lisää kahvikuppeja ja muita astioita.

Tehtiin myös työnjako, kuka leipoo mitäkin.
Karjalanpiirakoiden leipominen lankesi itseoikeutetusti veljen vaimolle, koska hän tekee niitä tosi usein ja se käy jo rutiinilla. Piirakoiden kera oli tarjolla munavoita.
Hän myös leipoi mantelitäytteiset pullakranssit, kanelimuroleivät ja piispantangot. Ja hän teki hyvissä ajoin kellariin tekeytymään ison annoksen simaa janojuomaksi. Varsinaisia onnittelumaljoja ei tarjottu!

Minun osakseni jäi lohipasteijat, tiikerikakut ja lusikkaleivät.

Täytekakut(kolme kpl) tehtiin yhdessä juhlia edeltävänä päivänä.

Lähdettiin siitä, että vaikka kaikki kutsutut olisivat yhtä aikaa paikalla, jokaisen on mahduttava kunnolla istumaan ja juomaan kahvit pöydän ääressä. Minulta vietiin yksi pöytä ja tuoleja ja niin vain järjestyi istumapaikat liki 70:lle. Vanhoille perintö-pellavaliinoille oli taas käyttöä.

Hiukan ennen H-hetkeä päivänsankari vahvistaa itseään kahvilla ja karjalanpiirakalla


Juhlien pääorganisaattorit;veli ja vaimonsa
"Herkkua on siinä monenlaista"-täytekakku ei mahtunut samaan pöytään. Tarjoiltiin eri pöydältä.

 

Tähän kakkuun paistettiin kolme 4 kananmunan uunipannun kokoista levyä, mutta päältäpäin kuvattuna näyttää pienemmältä.
Pääpiirteittäin tämä on tehty toisaalla blogissani olevalla "sitruunaisen täytekakun" ohjeella. Täytteeseen käytimme veljen vaimon hillovarastosta tyrni-ja lakkahilloja. Kakun teossa tuli pikku probleemeja, mutta makua kaikki kehuivat.



Ison täytekakun lisäksi valmistimme kaksi tällaista samanlaista 5 kananmunan kakkupohjaa. Täytteeseen keitettiin suklaakiisseli/kreemi ja lisäksi mansikka-ja tyrnihilloja. Päälle keitettiin vielä kinuski, joten makeus oli taattu!

Oman seurakunnan pastori oli myös paikalla ja piti päivänsankarille juhlapuheen

Päivänsankari rentoutuu keinussa
Sisarukset ja keskellä heidän veljensä leski


Tässä osa lahjaksi tulleista ulkokukista. Äitini oli nimittäin toivonut, ettei mitään lahjoja, mutta kukat ja suklaa olivat "sallittuja"!

Orkideojakin viisi kappaletta
Tummanpunaisia ruusuja...
"Miljoona, miljoona, miljoona ruusua..." Kauniita!
Vaaleanpunaiset liljatkin ovat tosi kauniita.

Juhlavieraista en laita tänne kuvia, koska porukka oli jakautunut ison talon kahteen kerrokseen eli kaikkia en saanut muutamaan kuvaan -olis tullut kymmeniä kuvia lisää!

Summa summarum: Juhlat onnistuivat hyvin, vaikka joskus yhden jälkeen oli vähän aikaa pientä ruuhkaa, kun suurin osa vieraista saapui.

Seuraava päivä oli äitienpäivä ja kyllä oli mukava ihastella lahjaksi saatuja kukkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti