Tämän ohjeen alkuperää en muista-jostakin olen sen paperilappuselle kirjoittanut! Olisko ollut jonkin mainoksen yhteydessä, mutta ainakin kymmenkunta vuotta tämä on minulla ollut
POHJA
100 gr voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
2,5 dl ruokakermaa (käytän vispikermaa)
1½ dl sokeria
3 munaa
1 dl sitruunamehua
2 tl sitruunankuorta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vispaten. Lopuksi jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.
Levitä taikina jauhotetuin käsin n.26-27cm Ø piirakkavuuan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen aineet ja kaada pohjataikinan päälle.
Paista 200° n.25 min. uunin alatasolla tai kunnes täyte on kunnolla hyytynyt.
Minulla sattui olemaan kaksi sitruunaa, joista olin jo osan kuoresta raastanut muuhun käyttöön, niin laitoin tähän molempien mehun. Koska sitä oli 1½ dl, lisäsin täytteeseen pari rkl vehnäjauhoa ja hiukan enemmän sokeria. Vehnäjauho kannattaa sekoittaa hienon sokerin kanssa kunnolla ennen nesteen ja kananmunien lisäämistä, niin se ei paakkuunnu.
Uunista otettuna. |
Tortun pinta ei rusketu uunissa. Ennemmin reunat tummuvat liikaa, niin kuin minulle meinasi käydä!
Kevyesti vaniljalla maustettu kermavaahto täydentää hyvin raikkaan kirpeää sitruunan makua!. |
Kiitos hyvästä ohjeesta, on tosiaan helppo ja maukas.
VastaaPoista