Joulun viettoa maalaistalossa 50-luvulla

Näin vanhempana, kun jouluissa ei ole enää sitä samaa lapsuusajan taikaa,  tulee usein muisteltua  lapsuuden ja nuoruuden jouluja.
Lapsuuskotimme oli vanha, suuri maalaistalo, jossa silloin asui enemmänkin väkeä! Oman perheemme lisäksi isän perheetön veli, setämme ja kaksi tätiä, isän siskoja sekä vielä isän sodassa kaatuneen veljen leski poikansa kanssa. Lisäksi oli "renkejä ja piikoja", jotka menivät juhlapyhiksi omiin koteihinsa.
Erityisen rikkaaksi lasten kannalta elämän teki juuri tämä väen paljous; jollakulla oli aina aikaa meille lapsille, kahdelle valjelleni ja minulle.
Hyvissä ajoin ennen joulua meitä aloitettiin "pelotella"olemaan kilttejä, kun joku tädeistäni kuljeskeli piemeän tultua pihalla ja kurkkaili ikkunoista tallilyhdyn kanssa. Meille tietenkin uskoteltiin tonttujen olevan liikkeellä.

Iltaisin ruuan jälkeen meillä oli tapana kokoontua pimeässä tätini makuuhuoneeseen iltatarinan/sadunkerrontatuokioon. Tädit itse keksivät nuo jutut ja on harmi, ettei ollut välineitä, joilla olisi voinut tallentaa ne lasten mielikuvitusta kiehtovat kertomukset! Joulua ennen niihin liittyi vahvasti tonttujen liikkumiset ja joulupukin liikkeellelähtö Korvatunturilta.

Koska elettiin 50-lukua, niin joulut olivat hyvin erilaisia nykyisiiin verrattuna. Nykyään syödään arkenakin "hienommin"kuin silloin jouluna!  Mutta silloin ne jouluruuat maistuivat varmasti paremmilta kuin nyt, koska niissä oli niin suuri ero tavalliseen arkiruokaan.

Yksi tädeistäni oli talon leipoja ja vanhemman veljeni kanssa erityisesti odotettiin, että hän aloittaisi joululeivonnan!! Siihen oli ihan tietty syy!! Yleensä häneltä paloi isossa tuvan leivinuunissa ensimmäinen pellillinen pikkuleipiä ja ne me saimme syödä. Uuni oli varmasti tulikuuma, koska siitä piti riittää lämmintä vuorokaudeksi suuren suureen tupaan ja koska ei ollut sähkövaloja oli tietysti hieman pimeääkin seurata leivonnaisten paistumista!

Ruuat tehtiin itse kotona lipeäkalasta lähtien, tai ostettiin kuivattua turskaa, joka jatkovalmistettiin kotona. Se ei ollut meidän lasten herkkua silloin. Yleensä se lipeäkala-ateria odotti meitä joulupäivänä.

Aattona tietenkin oli kotona kasvatetusta ja teurastetusta possusta paistettu suuri perinteinen kinkku, laatikot(lanttu-,porkkana- ja maksalaatikko). Meillä ei koskaan tehty imellettyä perunalaatikkoa. Emme tienneet sellaista olevan olemassakaan. Vasta 70-luvulla Jyväskylässä tutustuin ko.ruokaan ja luulin sitä ensin joksikin hieman käyneeksi lanttu/perunalaatikoksi!! Rosollia oli, mutta ei muita salaatteja, ehkä suolasienistä valmistettua sienisalaattia. Mitään graavi- tai savulohia ei ollut. saattoi olla suolattua haukea tai muuta suolakalaa. Jälkiruuaksi riisipuuro sekahedelmäsopan kanssa ja se oli toki herkkua, jota ei arkena ollut, siis sekahedelmä-tai luumusoppa. Joskus valmistettiin luumukermahyytelöä, jota söimme niin, että loppuilta kului pahoinvoiden!

Iltakahvit keitettiin joulutorttujen, piparkakkujen ja rusinapullien kera. Joskus oli peräti täytekakku kahvin kanssa!

Edellä jo mainitsin, että suurin "kärsimys"meille lapsille oli joulupäivän lipeäkala-ateria, mutta sitten jo Tapanina syötiin suolatuista lihoista valmistettua paistia lisukkeineen. Lihat, niin sian- kuin naudanliha säilytettiin isoissa puusammioissa kovassa suolassa, koska ei ollut pakastimia. Ja maalla oli syksyllä tapana teurastaa kerralla enemmän, ettei kaikkia eläimiä tarvinnut ottaa sisäruokintaan talven ajaksi. Paistin valmistus alkoi ts.lihan liottamisella, ettei tulisi liian suolaista. Näin valmistettu paisti on hyvin erimakuista kuin tuoreesta lihasta valmistettu.

Aaton ruokailu oli jo kidutusta saati se, että ruuan jälkeen käytiin saunassa ja sehän kesti, koska väkeä oli paljon ja meille se tarkoitti joulupukin tulon viivästymistä.
Lahjoja kyllä aina saatiin ja useimmiten ihan sitä, mitä oli toivottukin.  Olihan sitä ehditty kirjoittaa joulupukille eräskin kirje hyvissä ajoin ennen joulua ja kummasti ne tontut olivat osanneet ne siitä eteisen kaiteelta yön aikaan kivipainon alta hakea!

Joulukoristelu ei ollut näin suurimuotoista kuin nyt. Oikea iso luonnonkuusi tuotiin aattona tupaan ja koristeltiin aina koko lapsuuteni ajan samoilla koristeilla. Kynttilät sidottiin alkuun langalla oksien väliin, vasta myöhemmin saatiin metalliset pidikkeet. Ja hyvin usein pääsi kynttilä palamaan ja kuusen oksa kärähtämään, puhumattakaan siitä lattialle valuneesta steariinista.  Jotain kulta-ja hopealankoja oli ja karkkejakin laitettiin. Ja tottakai latvatähti.

Olen ajatellut, mikä teki joulusta niin erityisen verrattuna nykyiseen ja luulen, että suurin tekijä oli  ero arjen ja juhlan välillä. Nyt syödään aina hyvin ja on enemmän vara ostaa, mitä haluaa ja milloin haluaa. Silloin jo tuntui hienolta, kun tuvan lattia peitettiin paremmilla matoilla. Arkena oli vain muutama matto lattialla. Ikkunoiden yläkarmiin oli lyöty naula, johon ripustettiin pari kuusenoksaa ja niiden väliin punainen kreppipaperikello Kuulostaa varmasti  karulta nykyisiin jouluvalmisteluihin ja koristeluihin ja lahjan paljouteen verrattuna,  mutta uskon, että olimme aivan yhtä onnellisia kuin nykyiset lapset, ellemme onnellisempia!

Kirjoja saimme aina lahjaksi, koska isäni oli innokas lukemaan ja uskon, että häneltä perimme  lukemisinnostuksemme.

Joulukirkkoon ei minun lapsuudessani menty, koska kotoani kertyi matkaa oman pitäjän kirkkoon liki 50 kilometriä ja matka olisi pitänyt tehdä hevosella, koskaei ollut maantietä kotipihaan saakka vielä silloin. Radiosta kuunneltiin jouluaamuna "kirkonmeininki".
Harmi, kun minulla ei ole noilta ajoilta kovinkaan monta valokuvaa. Muistot ovat lähinnä omassa mielessä!

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!